Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

UPM monipuolistaa paperituotantoaan Kiinassa

14.4.2016 09:21Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Changshun paperikone 3. Kuva UPM.
Changshun paperikone 3. Kuva UPM.

UPM Changshun paperikone 3 vihittiin virallisesti käyttöön Kiinassa 12.4. Uusi paperikone lisää yhtiön tuotantokapasiteettia Kiinassa ja monipuolistaa tuotantoa.

Projektin valmistuminen on merkittävä edistysaskel UPM:n Kiinan toiminnoissa.

– UPM Changshussa keskitymme korkeamman jalostusarvon paperituotteisiin, joiden segmentti kasvaa Kiinassa ja maailmanlaajuisesti. Käytämme tehdasalueella myös uutta ja innovatiivista tuotantoteknologiaa, jollaista ei aiemmin ole käytetty Kiinassa eikä myöskään laajemmin globaalissa paperiteollisuudessa, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo.

Paperikone 3:n projekti alkoi vuonna 2012. Hankkeen avulla UPM halusi vastata Kiinan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen kasvavaan paperikysyntään. Projektin kokonaiskustannukset olivat 277 miljoonaa euroa.

Uusi kone monipuolista tuotantolinjaa, ja prosessia voi soveltaa monenlaisten tuotteiden valmistukseen aina päällystämättömästä hienopaperista kehittyneisiin erikoispapereihin. Koneen uusi konsepti tehostaa paperinvalmistusta ja pienentää energiankulutusta.

Changshun tehtaan tuotevalikoimaa on nyt laajennettu tarramateriaaleihin ja muihin asiakkaiden tarpeita vastaaviin erikoistuotteisiin. Nämä segmentit kasvavat maailmanlaajuisesti, ja erityisen voimakkaasti Kiinan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Kasvun ennakoidaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Share: