Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tutkimusyritys Kuulas Millward Brown -ketjuun

24.4.2008 10:26Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Yksi maailman arvostetuimmista markkinointiviestinnän ja brändien tutkimukseen keskittyvistä ketjuista rantautui huhtikuun alussa Suomeen ja Baltiaan, kun Millward Brown valitsi kumppanikseen Taivas-ryhmään kuuluvan tutkimusyritys Kuulaan. Kuulas Millward Brown aloittaa brändin kehittämiseen ja brändiarvoon liittyvät tutkimukset, muun muassa trackingin ja mainonnan testauksen.

Vuonna 2005 perustettu Kuulas on suhteellisen lyhyessä ajassa pystynyt tuomaan uusia näkökulmia tutkimusmarkkinoille.

– Kuulaan toiminta eroaa perinteisestä tutkimusyrityksestä, jossa ensin suunnitellaan, sitten toteutetaan ja lopuksi luovutetaan raportti asiakkaalle. Lähdemme liikkeelle asiakkaan liiketoiminnan syvällisestä ymmärryksestä. Näin pystymme määrittämään, mitä kannattaa tutkia ja mitä tuloksista voi oppia. Tutkimuksesta täytyy olla aina asiakkaalle todellista hyötyä, sanoo Pekka Kivimaa, Kuulas Millward Brownin toimitusjohtaja.

Aiemmin Millward Brown -ketju on palvellut suomalaisia asiakkaitaan Ruotsista ja Tanskasta käsin.

– Pohjoismaiden tutkimusmarkkinat ovat kasvussa, ja on tärkeää, että ketjumme toimii kattavasti kaikissa pohjoismaissa, toteaa toimitusjohtaja Andrea Bielli (CEO of Millward Brown Continental Europe, Middle East and Nord Africa).

– Haluamme panostaa Suomessa toimiviin asiakkaisiimme. Näen asiakkaan kannalta erittäin hyvän synergian Millward Brownin ja Kuulaan tiimien samankaltaisessa tavassa ajatella asioita uudesta näkökulmasta.

Kuulas saa käyttöönsä Millward Brownin tutkimustuotteet. Millward Brown tunnetaan mm. vuotuisesta Branz Top 100 Most Powerful Brands -tutkimuksestaan, jonka tuoreimmasta versiosta uutisoimme eilisissä AGI:n nettiuutisissa.

Lisätietoja: www.kuulas.fi.

Share: