Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Suomeen kaksi ScanStar-pakkauspalkintoa

26.8.2019 13:07Uutiset » Tuotteet ja palvelut
DS Smith sai palkinnon perunoiden kuljetus, myynti- ja säilytyspakkauksesta, joka oli tehty Tuorekartano Oy:lle. Kuva: DS Smith.

Pohjoismaisille pakkausvalmistajille on myönnetty yhteensä 11 palkintoa tämänvuotisessa ScanStar-pakkauskilpailussa. Palkinnoista kaksi tuli Suomeen. Suomalaisista yrityksistä palkinnot saivat omilla pakkausratkaisuillaan DS Smith ja Stora Enso Packaging.

Yhteispohjoismaiseen kilpailuun osallistui yhteensä 20 pakkausratkaisua.

Kilpailun tuomaristo kuvaa kilpailuun osallistuneiden pakkausten tasoa erittäin korkeaksi. Tänä vuonna kilpailuun osallistui useita pakkausratkaisuja, joissa pyrittiin ajan hengen mukaisesti korvaamaan muovia. Myös ruokahävikin torjunta samoin kuin logistiikkaa tehostavat pakkaukset olivat hyvin edustettuna kilpailussa.

DS Smith sai palkinnon perunoiden kuljetus, myynti- ja säilytyspakkauksesta, joka oli tehty Tuorekartano Oy:lle. Pakkauksen suunnittelivat Jyrki Valkama ja Maarit Mäkinen.

Tuomariston kommenttien mukaan Kartonkilaatikko on uudenlainen pakkaus perunoiden jakeluun ja myyntiin. Se korvaa paperiset ja muoviset ratkaisut ja suojaa tuotetta valolta. Pakkaus tarjoaa kauppiaalle uudenlaisen tavan esitellä tuotetta ja se erottautuu muiden vastaavien tuotteiden pakkauksista. Sama pakkaus toimii sekä kuljetus- että säilytyspakkauksena eli tuottaa vähemmän pakkausjätettä. Kuluttajien on helppo kuljettaa laatikko kotiin ja säilyttää perunat pakkauksessa, eikä tuotetta välttämättä tarvitse säilyttää jääkaapissa. Pakkaus avataan sivusta, joten perunat saa helposti ulos pakkauksesta.

 

Stora Enso Packaging sai palkinnon irtojäätelön myyntipakkauksesta, joka oli suunniteltu Vanhan Porvoon Jäätelötehtaalle. Kuva: Pakkausyhdistys.

Stora Enso Packaging sai palkinnon irtojäätelön myyntipakkauksesta, joka oli suunniteltu Vanhan Porvoon Jäätelötehtaalle. Pakkauksen suunnitteli Outi Honkavaara ja tuotti Van Genechten Packaging.

Tuomariston kommenttien mukaan tämän pakkauksen käyttäjällä on 75 erilaista käsin valmistettua irtojäätelömakua, joita myydään liikkuvista myyntipisteistä. Perinteisesti irtojäätelöt pakataan muovisiin tai metallisiin astioihin, mutta tämä nyt kehitetty ratkaisu on kuitupohjainen. Ennen käytössä olleita pakkauksia ei voinut pinota, ja ne lähetettiin takaisin tehtaaseen uudelleenkäyttöä varten. Nyt kehitetty uusi pakkaus voidaan toimittaa asiakkaalle litteänä ja sen voi litistää käytön jälkeen uudelleen ja viedä kierrätykseen. Pakkaus on aiempaa kevyempi, joten se tarjoaa säästöä kuljetuksissa. Jopa 95 prosenttisesti kierrätetystä materiaalista valmistettu kartonkipakkaus myös suojaa tuotetta sulamiselta entisiä paremmin.

ScanStar on yhteispohjoismainen pakkausalan toimijoiden kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1969 eli nyt järjestetty kilpailu oli järjestyksessään jo 50. Kilpailu on avoin kaikille Skandinaviassa suunnitelluille, valmistetuille tai käytettäville pakkauksille ja sen järjestämisvastuussa ovat vuorovuosina Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pakkausalan toimialajärjestöt. Tänä vuonna kilpailun järjesti Emballasjeforeningen i Norge eli Norjan Pakkausyhdistys. Suomea tuomaristossa edustivat lehtori Hanna Koivula Helsingin yliopistosta ja toimitusjohtaja Antro Säilä Suomen Pakkausyhdistyksestä.

Share: