Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma Magazines myy Tietokone-lehden Talentumille

29.11.2013 08:46Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Sanoma Magazines myy Tietokone-lehden Talentumille. Suomen johtava aikakauslehtikustantaja keskittyy yhä vahvemmin naisille ja perheille suunnattuihin monikanavaisiin sisältöihin ja palveluihin. Sanoma on viime vuosina luopunut monista ammattimedioista, jotka ovat kilpailleet Talentumin kanssa.

Tietokone-lehden myynti on osa Sanoma Magazinesin käynnissä olevaa portfolion muokkausta. Yhtiö sanoo keskittyvänsä strategiansa mukaisesti erityisesti naisille, perheille ja lapsille suunnattuihin elämyksellisiin ja monikanavaisiin sisältöihin sekä palveluihin.

Tietokone on Suomen tavoittavin tietotekniikan ammattilaisille suunnattu aikakauslehti, jolla on 98 000 lukijaa. Tietokone siirtyy Talentumille 1.1.2014. Liiketoimintakaupan yhteydessä kolme lehden toimittajaa siirtyy Talentumin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Sanoma Magazines on aiemmin tänä vuonna päättänyt tappiollisten Iiris-, 3T- ja Kodinrakentaja-lehtien lopettamisesta sekä ristikkolehtiensä siirtämisestä osaksi Ilta-Sanomien mediaperhettä. Samaan aikaan markkinoille on tuotu muun muassa Aku Ankka Lataamo, MyCosmo-bloggazine, Me Naiset Plus -mobiililehti, Lasten Oman Kirjakerhon digitaalinen satukirjasto ja Helsinki Fashion Weekend -muotitapahtuma.

Share: