Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Printtisuora toimii hyvin pandemia-aikana

21.8.2020 08:30Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Autoja myyvän Laakkosen osoitteettomalla suoralla tehdyt vaihtoautokampanjat ovat toimineet hyvin. Kuva: SSM.

Printtisuora on toiminut hyvin koronakriisin aikana ja sen tehokkuus on kasvanut markkinointivälineenä. Tällaisia kokemuksia on saatu suorasta sekä Britanniassa että Suomessa. Esimerkiksi oikein suunnatulla verkkokauppalehdellä tai suoramainoksella on Suomessa saatu aikaan satojen prosenttien kasvulukuja aiempaan verrattuna.

Kuluttajat ovat pandemian aikana olleet entistä enemmän kotona, ja postilaatikkoon tullut suora on tavoittanut heitä entistä paremmin. Suoran tehot paranivat yleisesti, koska suurempi määrä lukijoita jäi kotiin ja luki aiempaa intensiivisemmin suorapostit, kertoo Print&Medialle myynti- ja markkinointipäällikkö Pasi Latva Suomen Suoramainonta Oy:stä (SSM).

– Suoran tehot monilla asiakkaillamme pandemian aikana pysyivät samana tai kasvoivat. Selkeää kasvua saivat ne asiakkaat (toimialat) joilla oli pihaan, puutarhaan, remontointiin liittyvää tarjontaa. Myös sellaiset mainostajat menestyivät, jotka oivalsivat nopeasti muuttaa tuotetarjoomaa vaikka etätöihin tarvittavaan tavaraan, tarjota kuljetus/noutopalvelua liikkeessä asioinnin sijaan jne. Osalle näistä asiakkaista lisäsimme suoriin sivumääriä.

Muutama SSM:n asiakas teki pelkän verkkokauppalehden tai suoramainoksen ja sai niiden avulla satojen prosenttien kasvulukuja aiempaan verrattuna. Tämä perustui Latvan mukaan toki siihen, että yritykset olivat ennestään vahvoja brändejä alueellaan.

– Korona-aikana saimme jonkin verran myös aivan uusia asiakkaita, jotka eivät olleet aiemmin suoraa kokeilleet ja saivat hyvin positiivista palautetta. Mm. puutarha-alalla isohko yritys teki myyntiennätyksen ja kattoremonttifirman asennuskalenteri täyttyi niin että sovittuja jatkokampanjoita piti siirtää.

Latvan mukaan valitettavasti suuri määrä pk-yritysasiakkaista joutui lopettamaan suoran käytön, mutta osa niistä piti kassavirtaa yllä muulla yhteydenpidolla lähikorttelien talouksiin ja asiakkaisiin.

Eri puolella Suomea toimivat jakeluyritykset muodostavat yhdessä Suomen Suoramainonta Oy:n kanssa SSM Jakeluryhmän, joka tuottaa Suomen suurimman yksityisen ja valtakunnallisen osoitteettoman jakeluverkon. Suomen Suoramainonta Oy kuuluu Keskisuomalainen-konserniin.

Britanniassa suoran teho kasvoi ennätyksellisesti

Britanniassa on tutkittu printtisuoran tehokkuutta koronakriisin aikana. Tutkimustuloksia on julkaissut Joint Industry Committee for Mail (JICMail), joka on alan yritysten yhteistyöelin.

Tulosten mukaan vuoden toisella neljänneksellä osoitteellisen suoran käyttöaste oli 4,58 kertaa. Se on kasvanut 11 % vuositasolla ja on ennätyksellisen korkealla vuoden 2017 jälkeen. Osoitteettoman suoran käyttöaste nousi 15 % ja yrityspostitusten (pääasiassa laskuja) 7 %. Kaikkien suoran muotojen käyttöaika talouksissa kasvoi merkittävästi ja oli 6,9–9,6 päivää.

– On selviä viitteitä siitä, että suoran teho on kasvanut viimeisen neljän kvartaalin aikana. Kuluttajia turhauttavat digitaalisen mainonnan ja huonosti suunnattujen sähköpostiviestien vyöry. Printtisuora toimii päinvastoin, kertoi JICMailin johtaja Ian Gibbs Printweek-lehdelle.

Reino Lantto

Share: