Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Postin pakettimäärissä rikottiin ennätyksiä

4.1.2016 09:01Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Kuva Suomen Posti.
Kuva Suomen Posti.

Tänä jouluna Postissa käsiteltiin ensimmäistä kertaa yhdessä viikossa yli miljoona pakettia. Joulunalusviikon ennätysvolyymi Postissa oli yli 1 035 000 pakettia. Joulukorttiperinne oli sekin voimissaan, ja posti toimitti yli 30 miljoonaa joulukorttia.

Postin joulukuussa kuluttajille toimittamien pakettien määrä kasvoi 10 % viime joulusta. Verkkokaupoista tilattiin jouluksi yhä enemmän paketteja. Postin vuoden 2015 aikana toimittamien pakettien määrä ylitti 33 miljoonaa pakettia ja kasvoi noin 2,5 % viime vuodesta. Postin pakettiautomaatit ovat yhä suositumpia. Postin 482 pakettiautomaatin verkoston kautta kulki vuoden aikana 48 % enemmän paketteja kuin edellisenä vuonna.

IROResearchin marraskuussa toteuttamassa tutkimuksessa Postia pidetään parhaana pakettipalveluja Suomessa tarjoavana yrityksenä. Posti on myös tunnetuin ja käytetyin pakettitoimittaja. Vastaanottamisen helppouden lisäksi kiitetään palautusten helppoutta ja Postin lähetystenseurantaa, joka on asiakkaiden käytettävissä verkon lisäksi mobiilisti.

Postin joulukorttitutkimuksen mukaan joulukortteja aikoi lähettää 76 % suomalaisista kuten viime vuonnakin. Joulukorttiperinne on edelleen kiinteä osa suomalaista joulunviettoa ja jouluun olennaisesti kuuluvaa läheisten huomioimista. Sähköiset tervehdykset eivät olekaan korvaamassa perinteistä joulukorttia, vaikka joulukorttien lähetysmäärä on maltillisesti laskenut.

Share: