Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Posti vähentää printtipostin jakelua edelleen

18.8.2020 10:35Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Printtipostin poikkeusjärjestely ei koske varhaisjakelua. Kuva: Posti.

Koronapandemia on postin tiedotteen mukaan vähentänyt erityisesti kirjeiden määrää edelleen. Posti jatkaa printtipostin jakelun keventämistä perjantaisin siten, että perjantaina postilähetyksen jaetaan pääsääntöisesti jopa torstaina lokakuun loppuun saakka. Poikkeusjärjestely ei koske sanomalehtien varhaisjakelua eikä pakettien jakelua.

Kirjemäärästä on hävinnyt 2000-luvulla sähköisen viestinnän myötä yli 60 % ja koronapandemia kiihdyttää edelleen paperipostin laskua. Postin jakaman kirjepostin määrä väheni huhti-kesäkuussa ennätykselliset 24 % viime vuoden vastaavasta ajasta.

– Vaikka monella palvelualalla kesä on ollut toiminnan kannalta parempaa aikaa kuin kevät, muutos ei näy printtipostin määrän palautumisena. Erityisen selvästi koronapandemian vaikutus näkyy yritysten lisäksi viranomaisten ja yhteisöjen lähettämissä postimäärissä, jotka muodostavat noin 96 % kaikista Postin toimittamista kirjelähetyksistä. Digiloikka on tapahtunut, sanoo tuotantojohtaja Sami Reponen.

Poikkeusjärjestely ei koske sanomalehtien varhaisjakelua eikä pakettien jakelua. Perjantaisin perusjakelussa eli päiväpostin mukana kulkeneet sanomalehdet jaetaan edelleen perjantaisin. Myös Postin palvelupisteet ja asiakaspalvelu palvelevat normaalisti ilman muutoksia.

Posti jakaa sanomalehtiä seitsemänä päivänä viikossa ja paketteja kuutena päivänä viikossa noutopisteisiin. Muuta postia eli mm. kirjeitä, aikakauslehtiä ja mainoksia jaetaan viitenä päivänä viikossa, mutta ei kaikkia tuotteita kaikkina arkipäivinä, koska eri tuotteilla on lähettäjäasiakkaan kanssa sovittu palveluaikataulu. Esimerkiksi jollakin tuotteella voi olla tietyksi arkipäiväksi sovittu jakelu, toisilla tuotteilla on useamman päivän jakeluaika.

Share: