Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Paperipostia luetaan entistä tarkemmin kotona

21.5.2021 09:21Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Paperipostin huomioarvo on noussut korona-aikana. Kuva: Posti.

Postin Kantar TNS:llä teettämän tutkimuksen mukaan pitkittynyt poikkeustilanne näyttää muuttaneen kuluttajien suhtautumista paperipostiin pitkäaikaisesti. Lähes 30 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi lukevansa paperipostin ja -mainokset tarkemmin kuin koronaa edeltävänä aikana.

– Kotona vietetty aika on lisääntynyt ja siinä mielessä on loogista, että myös postit luetaan tarkemmin kuin ennen. Tutkimustulokset todistavat, että printtimainoksiin tutustumisella on myös vahva kytkös verkosta ostamiseen, Postin markkinointipalveluiden liiketoimintajohtaja Saara Pietilä kertoo.

Posti selvitti kyselyssä myös sitä, olivatko vastaajat lukemiensa paperimainosten innoittamana ostaneet tuotteita verkkokaupasta. Vuosi tehdyssä tutkimuksessa 16 prosenttia vastaajista kertoi tehneensä ostoksia verkkokaupasta paperimainoksen perusteella. Sama luku saatiin nyt myös uudessa tutkimuksessa, ja kaikkein innokkaimpia ostajia olivat 18–34-vuotiaat.

– Tulos kertoo, että printtimainonta aktivoi hyvin vahvasti verkko-ostamiseen ja että se aktivoi verkko-ostamiseen kaikissa ikäryhmissä, Pietilä sanoo.

Printtimainonnalla on Postin mukaan tärkeä rooli, jota täydentävät ja tehostavat digitaalisen markkinoinnin kanavat.

Share: