Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Paperikangaskassit suosiossa tavarataloissa

9.6.2020 18:55Uutiset » Pakkaukset
Paptic Oy:n kehittämä kassi kestää useamman käyttökerran. Kuva: S-ryhmä.

Papticin kehittämä ”paperikankainen” kassi on ollut suosittu vaihtoehto muovikasseille Sokos- ja Emotion-myymälöissä. Niissä myytiin tammi-maaliskuun aikana 70 prosenttia vähemmän muovikasseja kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan.

Myymälöiden hiljeneminen on yksi syy muovikassien kysynnän romahtamiseen. Kestokassien ja aiemmin hankittujen ostokassien hyödyntäminen ostoksilla on myös yleistynyt. Tavaratalon vaate- ja kosmetiikkaostoksia ei kuitenkaan haluta pakata aivan samoihin kasseihin kuin ruokaostoksia, etteivät ne vahingossa tahriintuisi. Yksi kestokassi ei siis vastaa kaikkiin tarpeisiin.

S-ryhmän tavarataloissa otettiin harppaus kohti muovipussittomuutta, ja viime vuoden lopusta alkaen myymälöissä on kokeiltu muovisten ostoskassien korvaamista kotimaisella uusiutuvista raaka-aineista valmistetulla kassi-innovaatiolla.

– Asiakkaamme ovat ilahtuneet päätöksestämme luopua muovikasseista ja olemme saaneet hyvää palautetta uusista kestävämmistä paperikuitukasseistamme ja niiden monikäyttöisyydestä. Olipa ostoskassi mikä tahansa, mitä enemmän sitä käytetään, sen parempi. Me voimme omalla toiminnallemme ohjata kestävämpiin valintoihin, kertoo Sokos-ketjun kehitysjohtaja Päivi Juntunen.

Sokoksen ja Emotionin ostoskassit valmistetaan kotimaisen Paptic Oy:n kehittämästä kierrätettävästä materiaalista, niin sanotusta paperikankaasta, joka kestää useamman käyttökerran. Paperimainen materiaali hylkii vettä ja on perinteistä paperikassia joustavampaa.

Share: