Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kuvatuotteilla kova kysyntä jouluna

18.12.2018 08:00Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Joulun sesonkina Ifolor valmistaa kuvatuotteita kaikkiaan lähes 6,5 miljoonaa kappaletta, kertoo markkinointijohtaja Tiina Eerola. Kuva: Ifolor.

Ifolorin Keravan-tehtaan toiminta on joulun sesonkina kuumimmillaan. Suomalaisten tilaamia kuvatuotteita kulkeutuu tuotantolinjojen läpi lähes 6,5 miljoonaa kappaletta.

Hektisimmät päivät ifolorin Keravan-tehtaalla ajoittuvat joulua edeltävälle viikolle. Markkinointijohtaja Tiina Eerolan mukaan kiireisimmät päivät ovat maanantai ja tiistai viikkoa ennen jouluaattoa. Kiireisimmiksi joulunalusviikoiksi Ifolor tuplaa tehtaansa henkilökunnan. Joulun sesongiksi on tänäkin vuonna palkattu 50 kausityöntekijää.

– Joulun sesonkina valmistamme kuvatuotteita kaikkiaan lähes 6,5 miljoonaa kappaletta: muun muassa kortteja, valokuvia, kalentereita, kuvakirjoja ja mukeja. Tämä on moninkertainen määrä normaaliviikkoihin verrattuna, Eerola kertoo.

Ifolorin teettämän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista kertoo, että heistä on mukava saada kuvatuotteita joululahjaksi.

Joulu on suomalaisten ylivoimaisesti suosituin juhlapyhien kuvausjuhla. Ifolorin tutkimuksen mukaan juuri jouluna kuvia ottaa lähes 50 prosenttia suomalaista.

Share: