Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kirjojen lukeminen pitää pintansa ajankäytössä

8.5.2019 17:19Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Kirjamessut ovat suuri kirjojen markkinointitapahtuma. Kuva: Messukeskus.

Suomi lukee -tutkimuksen mukaan kirjoja lukee mielellään 85 % suomalaisista. Painettuja kirjoja ostaneiden määrä on lievässä laskussa, mutta äänikirjojen kulutus vahvassa kasvussa.

Suomalaiset ostivat tutkimuksen mukaan viime vuonna yhteensä noin 18 miljoonaa painettua kirjaa. Luku on noin 3 miljoonaa kappaletta vähemmän kuin vuonna 2013. Kirjoja lukee kuitenkin erittäin mielellään tai melko mielellään 85 % suomalaisista. Keskiarvolla mitattuna kirjojen lukeminen oli suosituin ajanviettotapa vuonna 2018, vuonna 2013 neljänneksi suosituin.

Kirjoja 12 kuukauden aikana ostaneiden osuus vastanneista laski 78 prosenttista 73 prosenttiin. Enemmän kuin kahdeksan kirjaa ostaneiden (suurkuluttaja) osuus laski 21 prosentista 15 prosenttiin ja kirjoja ostamattomien (kirjankarttelija) osuus nousi 21 prosentista 26 prosenttiin.

– Kirjamyynti on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi, mutta muutamana viimeisenä vuonna kirjakaupoissa on nähty positiivisia myyntilukuja. Vähittäiskauppa kokonaisuudessaan ja ajankäyttö- sekä kulutustottumukset ovat olleet kovassa murroksessa, ja se näkyy myös kirjakaupassa, toteaa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Digikirjat korvaavat painettuja kirjoja

Suurkuluttajista suurempi osa kuin kirjankarttelijoista oli vuonna 2018 hankkinut sähkökirjoja ja pilvilukemistoja. Ne korvasivat todennäköisesti osan aiemmista painettujen kirjojen hankinnoista.

– Pilvilukemistojen voimakas äänikirjojen markkinointi on tuonut kirjallisuudelle uusia kuluttajia, kertoo Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Suomi lukee -tutkimuksessa selvitetään kirjojen lukemista sekä niiden ostamista omalla rahalla. Tutkimuksen kohderyhmä ovat 15-79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen ovat tilanneet Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys, ja sen on toteuttanut Taloustutkimus. Suomi lukee -tutkimus on tehty viiden vuoden välein vuodesta 1995 alkaen.

Share: