Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

K-Raudan tapettikampanja herätti hyvin huomiota

19.3.2021 10:44Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Vuoden aikakauslehtimainos -sarjan voiton vei K-Raudan ”Repäise”, jonka aikakausmedioissa nähty toteutus koostui kolmesta aukeaman mainoksesta sekä auki repäistävästä erikoistoteutuksesta. Kuva: Aikakausmedia.

K-Rauta nosti viime vuonna ”Repäise”-kampanjassaan esiin suomalaisten graafikoiden suunnittelemia uusia tapettikuoseja. Kampanja herätti hyvin huomiota ja se palkittiin nyt vuoden mainoksena ja kampanjana Aikakausmedian Editkilpailussa 2020.

Sekä Vuoden aikakausmediakampanja -sarjan että Vuoden aikakauslehtimainos -sarjan voiton vei K-Raudan ”Repäise”, jonka aikakausmedioissa nähty toteutus koostui kolmesta aukeaman mainoksesta sekä auki repäistävästä erikoistoteutuksesta.

Vuoden aikakausmediakampanjan valinnassa tuomaristo arvioi toteutuksen lisäksi erityisesti kampanjan tuloksellisuutta.

”Kampanja pohjautuu vahvasti kohderyhmän ja median ymmärtämiseen ja välittää selkeän, aktivoivan viestin. Aikakauslehtimainoksissa hyödynnetään lehden pintaa onnistuneesti ja luovalla tavalla. Kampanjan kustannustehokkuus ja mainosten huomioarvot olivat aikakausmedioiden vastaaviin toteutuksiin erittäin hyviä, joten panostus erikoisratkaisuun ja laajaan näkyvyyteen aukeaman mainoksilla kannatti”, tuomaristo perusteli.

Vuoden aikakausmediakampanja palkittiin nyt ensimmäistä kertaa.

Essity Finland vuoden mainostaja aikakausmedioissa

Vuoden 2020 aikakausmediamainostajana palkittiin Essity Finland, joka tunnetaan muun muassa Libresse-, Tena- ja Libero-brändeistään, joilla se on näkynyt aikakausmedioissa pitkäjänteisesti.

Editkilpailun tavoitteena on löytää ja palkita sekä sisällöllisiä että visuaalisia alan huippuja. Mukana kilpailussa ovat Aikakausmedian jäsenkustantajien ja -julkaisijoiden lehdet tekijöineen. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa oli 14 toimituksellista sarjaa, joissa kilpailun tuomaristojen arvioitavana oli kaikkiaan 367 ehdotusta palkittavista aikakausmedioista ja alan ammattilaisista.

Editkilpailun kaikkien sarjojen voittajat kuvineen löytyvät Editkilpailun sivuilta.

Share: