Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

IKEA lopettaa painetun kuvastonsa

7.12.2020 19:44Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Vuoden 2021 IKEA-kuvasto jää viimeiseksi. Kuva: IKEA.

IKEA on päättänyt lopettaa jo 70 vuotta ilmestyneen painetun kuvastonsa julkaisemisen. Se korvataan digitaalisilla palveluilla. Kesällä ilmestynyt vuoden 2021 IKEA-kuvasto jää viimeiseksi lajissaan.

IKEAn kuvastoa on pidetty ikonisena markkinointituotteena. Se on auttanut sisustusjättiä tavoittamaan asiakkaita ympäri maailman. Yrityksen tiedotteen mukaan kuluttajien käyttäytyminen ja mediakulutus ovat kuitenkin muuttuneet ja kuvastoa on käytetty vähemmän. Päätöksen kuvaston lopettamisesta teki IKEA Systems B.V. -yritys, joka on brändin oikeuksien haltija.

– IKEAn kuvasto on ollut sekä asiakkaille että työntekijöille julkaisu, joka herättää paljon tunteita, muistoja ja iloa. Se on ollut 70 vuoden ajan yksi tunnetuimpia ainutlaatuisimpia tuotteitamme ja innostanut miljardeja ihmisiä maailmassa. Kuvaston lopettaminen on luonnillista kehitystä, ja löydämme uusia keinoja ihmisten innostamiseen ja kohtaamiseen, sanoo IKEA Systemsin toimitusjohtaja Konrad Grüss.

IKEA aikoo kunnioittaa ja juhlistaa kuvastonsa historiaa julkaisemalla keväällä 2021 kirjan, joka tarjoaa kodin sisustamiseen tietoa ja inspiraatiota.

Ensimmäinen IKEA-kuvasto julkaistiin vuonna 1951 Ruotsissa. Se sisälsi 68 sivua, ja sen jakelu oli 285 000 kappaletta Etelä-Ruotsissa. Suurimmillaan vuonna 2016 kuvastosta tehtiin 69 versiota 32 kielellä. Sitä jaettiin 200 miljoonaa kappaletta 50 markkina-alueella.

IKEAn kuvasto kautta aikojen. Kuva: IKEA Museum.
Share: