Heidelberg laajentaa tarvike- ja palvelumyyntiä

Heidelberg aikoo laajentaa tarvikkeiden ja palveluiden myyntiä siten, että ne muodostaisivat tulevaisuudessa yli puolet konsernin myynnistä. Tavoitteen saavuttamiseksi yhtiö on tehnyt kaksi uutta yrityskauppaa.

Heidelberg on ostanut belgialaisen painotarvikkeiden valmistajan Blueprint Productsin. Toinen ostos on saksalainen ohjelmistotalo Neo7even, jonka tuotealueita ovat web-to-print ja monikanavajulkaiseminen.

Konsernijohtaja Gerold Linzbach kuvaa tarvikemarkkinaa “vähemmän suhdanneherkäksi ja hyvin kannattavaksi”. Ostokset julkistettiin Heidelbergin puolen vuoden tuloksen julkistamisen yhteydessä. Syyskuussa päättyneellä kaudella konsernin liikevaihto putosi 9,2 % ja oli 996 miljoonaa euroa. Tulos oli 42 miljoonaa euroa tappiolla, kun tappio edellisenä vuonna oli samaan aikaan 47 miljoonaa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!