Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Head Office tekee Varmalle asiakasviestintää

8.10.2015 09:00Uutiset » Tuotteet ja palvelut

 

Varma-asiakaslehti-20152

Varma on valinnut kumppanikseen asiakasviestinnässä Head Office Finlandin, joka kuuluu Sanoma-konsernin kansainväliseen sisältömarkkinointiketjuun. Yhteistyö kattaa monikanavaisen asiakasviestinnän koko kirjon, kuten jatkuvan sisällöntuotannon Varman digitaalisiin kanaviin. Yhteistyön tuloksena on syntynyt myös uusi Varma-asiakaslehti.

Yrittäjäasiakkaille suunnatusta Varma-lehdestä tehdään neljä alueellista versiota, minkä lisäksi se ilmestyy myös ruotsiksi. Yhteensä Varma-lehti palvelee kymmeniätuhansia Varman yrittäjä- ja työnantaja-asiakkaita painetussa ja digitaalisessa muodossa. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Keskeisiä teemoja Varman viestinnässä ovat työkykyjohtaminen, yritysten kasvu ja kehitys, talousasiat ja tietysti eläkeasiat. Head Office tuottaa Varman viestintäkanaviin näihin teemoihin liittyviä artikkeleita ja videoita esitellen asiantuntijoiden näkemyksiä ja yritysten hyviä käytäntöjä sekä raportoiden mielenkiintoisista seminaareista.

Head Office Finland Oy aloitti toimintansa viime vuonna, ja siihen liitettiin Sanoman Yritysjulkaisut-yksikkö.

Share: