Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Hansaprint ja Orle myyntiyhteistyöhön

13.10.2016 09:14Uutiset » Tuotteet ja palvelut
 Orle toteutti Helsingin Stockmannin joulusomistuksen 2015.
Orle toteutti Helsingin Stockmannin joulusomistuksen 2015. Kuva: Orle.

Hansaprint ja Orle Oy ovat tehneet jälleenmyyntisopimuksen. Orle myy Hansaprintin myymälämarkkinoinnin tuotteita ja palveluita.

– Näemme myymälöissä ja tapahtumissa tapahtuvan markkinoinnin olevan edelleen myötätuulessa. Orle on erikoistunut ”pysäyttämään katseet” ja me vastaavasti toteuttamaan teknisesti tarvittavat tulosteet ja rakenteet, kertoo myyntijohtaja Kimmo Mäntysalo Hansaprintistä.

Mäntysalon mukaan työnjako on selkeä.

– Orle suunnittelee ja me toteutamme. Asiakkaille tämä tarkoittaa helppoutta. Yhdeltä luukulta saa koko kampanjan, Mäntysalo sanoo.

Hansaprint on toiminut tulostuskumppaninamme jo pari vuotta ja solmittu sopimus syventää yhteistyötä, kertoo yrittäjä Markus Lebeitsuk Orle Oy:stä.

– Pystymme keskittymään entistä paremmin suunnitteluun, kun luotettava kumppani on hoitamassa tulostus ja rakennepuolen. Asiakkaat voivat odottaa entistä pysäyttävämpiä toteutuksia. Lisäksi yhteistyössä Hansaprintin kanssa hoidamme myymämarkkinoinnin perusprosessiin liittyvät tulosteet, lisää Lebeitsuk.

Share: