Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Fleksopainatus kehittyy yhä paremmaksi

7.6.2017 08:15Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Fleksokoulutukseen osallistui yli viisikymmentä fleksopainamisesta kiinnostunutta. Kuva: Marvaco.

Fleksopainatus on yleisin pakkausten painatusmenetelmä ja kehittyy laadussa edelleen. Flekson uusi EGP-tekniikka kiinnostaa painajia.

Fleksotekniikan tilanne oli esillä Suomen Pakkausyhdistyksen järjestämässä Flexo ABC -koulutuspäivässä kesäkuun alussa Tampereella. Päivän aikana käytiin läpi fleksopainon perusteet, eri painomenetelmien erot sekä paljon muuta asiaa painettavista materiaaleista, reprosta, painoväreistä, painolaatoista ja painatukseen liittyvistä kustannustekijöistä. Koulutukseen osallistui yli viisikymmentä fleksopainamisesta kiinnostunutta suunnittelijaa, ostajaa ja muuta pakkausalan toimijaa.

– Fleksopainatus on yleisin pakkausten painatusmenetelmä (>75% pakkauksista), mutta yleistä koulutusta siihen on tarjolla verrattain vähän. Flexo ABC -koulutusta on pidetty SPY:n järjestämänä vuodesta 2007 alkaen. Haluamme antaa pakkausalalla toimiville mahdollisuuden kouluttautua, päivittää osaamisensa sekä kuulla myös alan uusimmista trendeistä ja teknologioista, kertoo kouluttajana toiminut Marvacon toimitusjohtaja Kai Lankinen.

Lankisen mukaan tällä hetkellä uusista tekniikoista henkilökohtaisesti kiinnostavin on EGP-tekniikka (Expanded Gamut Printing), joka mahdollistaa laadukkaamman, tehokkaamman ja tuottavamman pakkauspainatuksen, jossa ei käytetä ollenkaan erillisiä sekoitevärejä. Kansainväliset brändinomistajat ja painotalot ovat jo vahvasti siirtymässä uuteen EGP-tekniikkaan, ja kotimainenkin kiinnostus on kasvussa.

Pakkauspainatuksessa Full HD Flexoon perustuva EGP-tekniikka on Lankisen mukaan parhaimmillaan laadullisesti ja tuotannollisesti ohittanut niin syväpainolaadun kuin offsetinkin. Yleisesti fleksomenetelmää käytetään pakkausten painatuksessa enemmän kuin yli puolessa painetuista joustopakkauksista, aaltopahveista sekä etiketeistä. Ainoastaan kartonkien painatuksessa alle puolet töistä painetaan fleksolla.

Fleksopainatuksessa samanaikaisesti vaikuttavia osatekijöitä on paljon, mikä asettaa suunnittelussa ja toteutuksessa korkeat vaatimukset ammattitaidolle, mutta antaa käytännössä valmiudet hyödyntää flekson todelliset mahdollisuudet sekä saatavissa oleva tehokkuus, lisää päivän toinen kouluttaja Flexican toimitusjohtaja Matti Kiijärvi.

Share: