Fintra ja Finpron konsulttitoiminnot yhdistyvät

Vientikoulutukseen erikoistunut Fintra ja Finpron vientikonsultointi ovat yhdistyneet. Uusi Finnish Trade Organisation – FINTRA on nyt Suomen johtava kansainvälistymiskonsultti. Se tarjoaa yhdestä paikasta vientiosaamisen lisäksi johtamisen, viestinnän ja tietoteknologian koulutuksen sekä auttaa rahoituksen ja vientitukien hakemisessa.

FINTRA on kerännyt osaamista tuhansissa vientihankkeissa vuodesta 1919 lähtien ja se tarjoaa vientipalvelut yli 50 maassa. FINTRA keskittyy palvelemaan erityisesti pieniä ja keskisuuria vientiyrityksiä.

– Kuuntelimme yrittäjiä. He haluavat konkreettista apua kansainvälistymiseen, tuotteilleen laajemmat markkinat ja kohdemaista parhaat kumppanit. Uusi FINTRA tarjoaa nyt kaikki kansainvälistymispalvelut yhdestä paikasta, ja ketterästi, sanoo FINTRA:n toimitusjohtaja Kaisa Vikkula (kuvassa).

Yhdistynyt FINTRA on asiakkaiden mukana koko kansainvälisen kasvupolun ajan. Palvelukonseptiin kuuluvat yrityksen nykyisen markkina-aseman parantaminen, liiketoiminnan laajentaminen uusiin segmentteihin ja uusille markkinoille tai täysin uuden toimintatavan löytäminen. Suosituimpia palveluita ovat kansainvälistymisidean testaus ja partnerihaku sekä kansainvälistymisosaamisen kehittäminen.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!