Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Etikettialan kierrätystä kehitetään kansainvälisesti

9.11.2020 14:06Uutiset » Pakkaukset
UPM tekee glassline-etikettipaperia Saksassa Nordlandin tehtaalla. Kuva: UPM.

Itsekiinnittyvien etikettien tuottajat ovat päättäneet kehittää etikettimateriaalien kierrätystä yhdessä. Alan keskeiset yritykset perustivat lokakuun lopussa globaalisti toimivan CELAB-konsortion, johon kuuluu nyt jo yli 30 jäsentä. Suomalaisista yrityksistä mukana ovat Ahlstrom-Munksjö ja UPM Raflatac.

CELAB-konsortion jäseniä ovat myös mm. Mondi, Sappi, Avery Dennison, Dow, Henkel ja Mactac. Järjestön tavoitteena on rakentaa etikettialalle kestävän kehityksen mukaista kiertotaloutta. Tähän pyritään edistämällä etikettien taustamateriaalien (irrokepaperit ja tarralaminaatit) sekä etikettien leikkauksesta jäävien kehysten kierrättämistä. Nämä materiaalit ovat jätettä jota syntyy, kun etikettejä painetaan ja leikataan.

Materiaalien kierrätyksessä on Euroopassa ja varsinkin muualla maailmassa paljon kehittämistä. CELABin teettämän tutkimuksen mukaan Euroopassa 52 % irrokepaperimateriaalista kierrätettiin vuonna 2019 ja tarralaminaateista 25 %. Koko maailmassa nämä prosentit ovat 33 ja 16.

UPM Raflatac on panostanut paljon etikettimateriaalien kierrätykseen. Kierrätystä hoitavaan RafCycle-palveluun on liittynyt yli 180 yhteistyökumppania globaalisti. Palvelua on nyt laajennettu Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.

– RafCycle-palvelua on kehitetty viimeiset 10 vuotta. Sen avulla etikettien taustamateriaalit saavat uuden elämän etikettimateriaaleina, aikakauslehtipaperina ja komposiittimateriaalina. Tuomme CELAB-konsortioon pitkän kokemuksemme ja pyrimme siirtämään alaa kiertotalouteen yhdessä arvoketjun toimijoiden kanssa. Tavoitteemme on myös kiihdyttää RafCycle-palvelun kehitystä vahvistamalla palvelutarjontaamme, sanoo Juha Virmavirta, Director, RafCycle solutions, UPM Raflatac.

Share: