Etikettejä yötä päivää kolme kuukautta

HP on jälleen auttanut Coca-Colaa toteuttamaan massiivisen ”Share a Coke”-kampanjan. Tänä kesänä kampanja toteutettiin Yhdysvalloissa noin 250 personoidulla etiketillä. Niitä painettiin HP Indigo -painokoneilla vuorokauden ympäri kuutena päivänä viikossa noin kolmen kuukauden ajan.

Coca-Cola aloitti paljon huomiota saaneen personoitujen juomapullojen markkinointikampanjan Australiassa vuonna 2011. Sen jälkeen kampanja on toteutettu Euroopassa, myös Suomessa. Yhdysvalloissa Coca-Colan personoituja etikettejä painettiin enemmän kuin missään muussa maassa.

Kampanjassa käytettiin kuluttajien demografisia tietoja ja muuttuvan tiedon painamista. Nimiä painettiin alueittain sopivia määriä HP Indigo WS6000 -sarjan digipainokoneilla. Yhdysvaltojen pullotuslinjat toimivat suurella nopeudella, ja etiketeissä käytettiin uutta materiaalia ja laminointirakennetta, jotka poikkesivat Euroopassa käytetystä. Myös Coca-Colan punaista väriä muokattiin uuteen painoalustaan sopivaksi ja sitä käytettiin kaikissa projektiin osallistuneissa painolaitoksissa.

Kuva: Coca-Colan Suomen kampanjan etikettejä.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!