Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Coloro kehitti uusia tuotteita yritystukien avulla

30.4.2020 09:00Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Coloro on kehittänyt myös iloiset Vappuvisiirit DropStopper-tuoteperheeseen. Kuva: Coloro.

Markkinoinnin palveluja tuottava Coloro on investoinut muutokseen, joka on mahdollistanut uudet liiketoiminta-alueet. Kehittämiseen on saatu yritystukea, jota ilman ei olisi uutta liiketoimintaa, sanoo Coloron toimitusjohtaja Jyrki Narinen.

Coloro Clr Oy on saanut Business Finlandilta 100 000 euroa tukea, joka on haettu kriisirahoituksena. Tuen avulla on voitu kehittää DropStopper-pisarasuojatuotteita. Tuoteperhe on laajentunut nopeasti.

– Ilman tukea ei meillä olisi uutta liiketoimintaa. Meidän kohdalla tukijärjestelmä on toiminut hyvin, Narinen sanoo.

Hanke on kuitenkin edelleen epävarma liiketoiminnallisesti. Uudet tuotteet eivät Narisen mukaan ole vielä kokonaan korvanneet menetettyä liikevaihtoa.

Coloro on saanut tukea myös ELY-keskukselta Tampereella. Noin 80 000 euron tuen on saanut Coloro Grand Oy ja se ei liity DropStopper-liiketoimintaan tai valmistukseen.

– Siellä rahoitus käytetään kehitysprojektiin, ja sillä pystytään palkkaamaan yksi henkilö. Ilman tukea emme voisi tätä kehitysprojektia käynnistää, Narinen sanoo.

Coloro on tähän asti pystynyt välttämään lomautukset ja irtisanomiset. Nyt joudutaan Narisen mukaan kuitenkin toteuttamaan sopeutuksia eri tehtävissä.

Koronakriisi räjäytti kotiinkuljetustarpeeseen. Coloro on tuottanut tarpeeseen nopeasti kuljetuspakkauksia. Kuva: Coloro.
Share: