Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Canon luo uutta valokuvatulostamisen palvelumarkkinaan

5.11.2008 13:28Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Canon vastaa valokuvausalan muutoksiin julkistamalla Photo Print Services -palvelun, joka auttaa valokuvaamoja, painopalveluiden tarjoajia ja vähittäiskauppaa kehittämään uusia tuotteita ja palveluita digitaalisten kuvien ympärille.

Valokuvausalan voimakkaassa murroksessa osa vanhoista tuotteista ja palveluista väistyy syrjään. Samalla syntyy uusia markkina-alueita ja nopeasti kasvavia palvelualoja. Yksi nopeimmin kasvavista alueista on valokuvaan perustuvien tuotteiden markkina. Siihen kuuluvat muun muassa erilaiset valokuva-albumit, kuvakalenterit, kortit, kyltit ja julisteet. Markkinan uskotaan kasvavan Länsi-Euroopassa tänä vuonna 44 % ja päätyvän 545 miljoonan euron suuruiseksi.*

Valokuvatulostamisen palveluratkaisun ansiosta valokuvausliike tai vaikkapa vähittäiskaupan toimija voi käynnistää Canon-valokuvatulostuspalvelun. Tulostuspalvelu tarjoaa ohjelmistoratkaisun, jolla voi tuottaa omista valokuvista teemallisia valokuva-albumeita, kalentereita, onnittelukortteja, julisteita tai muita painotuotteita. Esimerkiksi hääalbumien ja muiden perhejuhlien albumien suosion oletetaan nousevan erittäin nopeasti.

Ratkaisu perustuu Canonin korkealuokkaisiin imagePRESS-digipainoihin ja imagePROGRAF-suurkuvatulostimiin sekä Transeo Median kehittämään palveluohjelmistoon. Ohjelmistokokonaisuuteen kuuluu myös Canonin oma julistetuotantoon sopiva PosterArtist-ohjelma. Laite- ja ohjelmistovalikoima takaa paitsi korkeatasoisen lopputuotteen laadun myös tehokkaan ja nopean tavan tulostaa valokuvatuotteita.

– Suomessa valokuvatulostamisen palvelut ovat pääsemässä hyvään kasvuvauhtiin. Valokuvatulostamisen palveluiden uskotaan kiinnostavan yrityksiä, sillä ne ovat liiketaloudellisesti mielekästä, vain pieniä investointeja edellyttävää liiketoimintaa, arvioi palvelumarkkinointipäällikkö Tommi Sahlstén Canonilta.

* Futuresource consulting Ltd – Photobook & Photo Merchandise Market Report : Western Europe

Lisätietoja: Canon Oy, Yritysratkaisut, palvelumarkkinointipäällikkö Tommi Sahlstén, p. 010 544 4480, sähköposti tommi.sahlsten(at)canon.fi

Share: