Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Aurinkokennojen valmistukseen painotekniikkaa

13.1.2020 20:05Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Uusi teknologia mahdollistaa aurinkokennojen painattamisen esimerkiksi lasiin. Kuva: Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopiston tutkimus voi mahdollistaa aurinkokennon painattamisen suoraan esimerkiksi ikkunaan tai parvekekaiteeseen. Näin voitaisiin saada edullinen aurinkokenno, joka myös näyttää hyvältä. Uuden teknologian myötä rakennukseen ei enää tarvittaisi erillisiä aurinkopaneelialueita.

Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät Ghufran Hashmin johdolla CARPRINT-hankkeessa tulostettavia aurinkokennoja, joiden avulla voidaan tehostaa aurinkoenergian hyödyntämistä ja laskea sen talteenoton kustannuksia.

– Hankkeessa kehitetään erittäin tehokkaita, edullisia ja kestäviä aurinkokennoja. Niiden valmistuksessa hyödynnetään uutta materiaaliyhdistelmää, hiiltä ja perovskiittia. Näitä aurinkokennoja voidaan integroida erilaisiin rakenteisiin ja laitteisiin, kuten ikkunoihin, lasiseiniin tai parvekekaiteisiin. Aurinkokennot voidaan valmistaa esimerkiksi mustesuihkutulostimen ja silkkipainatuksen avulla. Valmistuksessa ei tarvita puhdastilaa, vaan siihen riittää tavanomainen tuotantolinja, sanoo Ghufran Hashmi.

Aurinkokennoihin pystytään myös luomaan erilaisia kuvioita – tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tekniikka vaikuttaa lupaavalta, koska kennot voidaan räätälöidä helposti kuhunkin käyttökohteeseen ja integroida suoraan esimerkiksi rakennuskomponentteihin. Näin ne sulautuvat osaksi rakennuksen arkkitehtuurisia lasipintoja, kuten julkisivuelementtejä tai katoksia. Aurinkokennon integroinnin tuoma lisäkustannus jää myös vähäiseksi.

Aurinkopaneelin prototyyppiä on käytetty hyvin tuloksin laboratoriossa. Entistä tiiviimpi yhteistyö teollisuuden kanssa auttaa kasvattamaan aurinkokennojen tuotannon mittakaavaa niin, että ne saadaan myös kaupalliseen valmistukseen. Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta myönnettiin juuri 600 000 euron rahoitus aurinkopaneelien jatkokehittämiseen. Rahoituksen myönsivät yhdessä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Share: