Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Yritykset tietämättömiä kirjasinten käyttöoikeuksista

10.2.2009 12:40Uutiset » Toimiala

Business Software Alliance -järjestö (BSA) sanoo yritysten olevan yllättävän tietämättömiä kirjasinten ja kirjasinohjelmistojen kuulumisesta aineettoman pääoman suojan piiriin. BSA muistuttaa, että kirjasinten käyttäminen ilman laillisia käyttöoikeuksia loukkaa oikeudenhaltijan tekijänoikeutta ja voi ankarimmillaan olla tekijänoikeusrikos, josta voi seurata vakavia rangaistuksia.

Monet kirjasimet edellyttävät käyttäjältä voimassa olevia lisenssejä samoin kuin suurin osa tietokoneohjelmistoista. Lisenssit määrittelevät, kuinka moneen tietokoneeseen kirjasimen saa asentaa. Teon tahallisuudesta riippumatta kirjasinten luvaton käyttö loukkaa oikeudenhaltijan tekijänoikeutta, josta voi seurata mm. laittomia kirjasimia hyödyntämällä valmistettujen tuotteiden vetäminen markkinoilta sekä oikeudellisten kustannusten korvaaminen.

Tekijänoikeuksien loukkaaminen aiheuttaa yleensä myös vahinkoa yrityksen brandille. Lisäksi laittomat kirjasimet voivat olla riski kriittisten liiketoimintojen kannalta, koska ne voivat aiheuttaa teknisiä ongelmia.

– Kokemustemme mukaan yritykset eivät ole kovin hyvin perillä siitä, ovatko niiden käyttämät kirjasimet laillisia vai ei. Näin ei kuitenkaan saisi olla, Sanoo BSA:n Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan markkinointijohtaja Julian Swan.

– Välinpitämättömyys tai surkea fonttien hallinta ovat tavallisia syitä lain rikkomiseen, mutta eivät oikeuta sitä. Laiminlyönneillä on seurauksia. Ellei kirjasimista makseta kuten mistä tahansa ohjelmistoista, tekijänoikeuksien haltijat jäävät ilman liikevaihtoa, johon heillä on oikeus. Lisäksi se kaivaa maata uuden mediatuotannon alta, koska kirjasinten kehitystyö on siinä keskeistä.

Liiketoiminnan luonteen huomioon ottaen esimerkiksi kustannusyhtiöiden on oltava erityisen tarkkoja kirjasinten laillistamisen suhteen. BSA löysi hollantilaisesta kustantamosta Aristo Uitgeverigistä yli 5000 laitonta kirjasinta, arvoltaan yli 35 000 puntaa (38 900 euroa). Yrityksellä oli kuitenkin vain yksi lisenssi yhteen kirjasinkirjastoon. BSA on ottanut huomioon sekä yrityksen halukkuuden yhteistyöhön samoin kuin todisteet siitä, että osa laittomista kirjasimista on siirtynyt yrityksen edelliseltä omistajalta, mutta yritys joutuu silti korvaamaan vahingot sekä oikeudenkäyntikulut.

Vuonna 2006 Campden Publishing -yhtiö ilmoitti vastaavasti käyttävänsä vain yhtä kirjasinta, vaikka perusteellinen arviointi paljasti peräti 11 000 erilaista kirjasinta, joiden arvo oli lähes 80 000 puntaa (88 950 euroa). Yhtiö velvoitettiin maksamaan lisenssit ja vahingonkorvaukset yhdellä kertaa, ilman mahdollisuutta jaksottaa niistä kertynyt suuri summa pidemmälle ajanjaksolle.

Tavoitteena asennemuutos

Auttaakseen kirjasintyyppejä työssään tarvitsevia yrityksiä menettelemään laillisesti ja eettisesti oikein ja välttämään rangaistukset BSA on yhteistyössä kirjasimiin erikoistuneiden jäsentensä kanssa koonnut Internetissä julkaistun Font Guide -ohjekirjan.

Oppaan tavoitteena on muuttaa yritysten suhtautumista kirjasinten käyttöön ja hallintaan. Se antaa perinpohjaista tietoa kirjasinten käyttöoikeuksiin liittyvistä asioista ja esittää kootusti kirjasinten hallinnan parhaat kansainväliset käytännöt. Lisäksi opas kertoo typografian historiasta, merkityksestä yritysten liiketoiminnan kannalta kriittisille toiminnoille, brändille ja identiteetille sekä antaa neuvoja kirjasinten hallinnointiin. Opas on julkaistu yhdeksällä kielellä.

BSA:n kirjasinopas englanninkielisenä osoitteessa http://www.bsa.org/country/~/media/Files/Tools_And_Resources/Guides/FontGuide/FontGuide_enGB.ashx

Lisätietoja kirjasinleikkauksista, kirjasinten hallinnasta ja käytettävän fontin valinnasta löytyy seuraavilta sivustoilta:
http://www.adobe.com/type
http://www.apple.com/downloads/macosx/imaging_3d/fontpilot.html
http://www.bsa.org
http://fonts.com
http://www.fontwise.com
http://www.itcfonts.com
http://www.microsoft.com/typography
http://www.microsoft.com/typography/FontValidator.mspx

Share: