Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Yrittäjät hakevat tukea julistekampanjalla

24.3.2020 07:30Uutiset » Toimiala
Kampanjan julisteet ovat vielä englanninkielisiä, mutta suomenkieliset ovat tulossa Prigin mukaan. Kuva: Prigi.

Paikalliset yrittäjät kannustavat Turussa kuluttajia unohtamaan ulkomaiset verkkokaupat ja käyttämään kotimaisten yrittäjien palveluja. Julistekampanjan on käynnistänyt graafisen alan yritys Prigi Oy. Kampanjassa myydään julisteita ja viedään viestiä eteenpäin somessa.

– Kampanja toimii niin, että jokaisella on mahdollisuus ostaa kampanjajuliste tukeakseen viestiä. Julisteen ostaneita kannustetaan jakamaan julisteen viestiä eteenpäin maailmalle omin sanoin, jotta saadaan sana leviämään, sanoo Prigin toimitusjohtaja Antti Punavaara.

Ajatuksena on, että esimerkiksi pienyrittäjä voi laittaa julisteen oman liiketilansa ikkunaan ja jakaa julisteen viestin hengessä sosiaaliseen mediaan. Prigi hyvittää julisteen hinnan 25 euroa yli 100 euron tilauksesta kokonaan. Jos voittoa syntyy, sillä tuetaan Punavaaran mukaan paikallista yrittämistä.

– Minusta olisi hienoa, jos tämän kamppiksen avulla saataisiin muutettua lokaalista uusi globaali ja nostettua paikallisten yritysten arvostusta sen sijaan, että varsinkin nyt hädän hetkellä raha valuu globaaleihin verkkokauppoihin ulkomaille, Punavaara sanoo.

Prigissä on nähty, miten kaikki yhteistyökumppanit ja Turun alueen yrittäjät ovat ottaneet viestin hyvin omakseen ja levittäneet osaltaan sanaa. Esimerkiksi Kupittaan Citymarket ja alueen ravintolat ovat olleet aktiivisia viestin viemisessä.

Share: