Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Ypap-konserni osaksi Pyrollia

28.1.2011 12:33Uutiset » Toimiala

18.1.2011 tehdyllä kaupalla Ypap Oy:n sekä sen tytäryhtiöiden, TT-Paperi Oy:n, Pyrollsack Oy:n, Ikapaper Oy:n ja Ikapapir Kft:n osakkeet ovat siirtyneet Pyroll Oy:n omistukseen. Myyjinä olivat Reino Uusitalo sekä Fred ja Jonas Skuthälla.

Ypap-konsernin yhtiöissä tuotetaan paperisäkkejä, käärepapereita ja joustopakkausratoja. Ypap-konsernin liikevaihto on 16 miljoonaa euroa. Toimipaikat sijaitsevat Ypäjällä, Pyhtäällä, Valkeakoskella, Kotkassa ja Ikaalisissa. Lisäksi Ikapaperilla on tytäryhtiö Unkarissa.

Ypapin enemmistöosakas, teollisuusneuvos Reino Uusitalo perustelee kauppaa seuraavasti:

– Halusin siirtää Ypap-konsernin omistukseni Pyrolliin, koska nykyinen toimintaympäristö edellyttää jatkuvaa tehostamista ja laadukkaita tuotteita sekä palveluita. Tehty osakekauppa mahdollistaa merkittävät synergiaedut sekä tuoteoptimoinnissa että markkinoinnissa. Pyrollista ja Ypapista tulee yhdessä entistäkin vahvempi toimija etenkin pakkausratkaisujen toimittajana. Ypap- ja Pyroll-konsernien yhdistyminen vahvistaa Pyrollia myös paperitukkurina sekä arkitus- ja uudelleenrullauspalveluiden tuottajana.

Ypapin hallituksen puheenjohtaja Fred Skuthälla ja toimitusjohtaja Jonas Skuthälla toteavat, että Ypap-konsernin tulevaisuuden kannalta heidän oli järkevää luopua omistuksistaan samassa yhteydessä kun Reino Uusitalo päätti siirtää Ypap-omistuksensa Pyrolliin.

Pyroll-konsernin toimitusjohtaja Hannu Vakkarin mukaan Pyrollin strategia perustuu asiakkuuksien hyvään hoitamiseen. Ypap-konsernin erikoisosaaminen ja innovatiivisuus on tervetullut lisä Pyrollin jo ennestään laajaan, mutta tarkasti tiettyihin asiakassegmentteihin kohdistettuun tuote- ja palveluvalikoimaan.

Kaupan jälkeen Pyroll-konsernin liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja henkilöstön lukumäärä yli 500.

Pyroll

Pyroll on yksi Pohjoismaiden johtavista paperin, pahvien ja kartonkien jalostajista. Yhtiö on suomalainen, yksityisesti omistettu perhekonserni. Teollisuusneuvos Reino Uusitalo perusti Pyrollin 1973, josta lähtien konserni on kasvanut määrätietoisesti. Tänä päivänä toimintaa on viidellätoista paikkakunnalla Suomessa sekä lisäksi Puolassa ja Unkarissa.

Pyrollin liiketoiminta jakautuu kolmelle toimialalle.

– Pyroll Pakkaukset tarjoaa kokonaisvaltaisia pakkausratkaisuja pakkaavalle teollisuudelle ja kaupalle. Tärkeimmät tuoteryhmät ovat kartonkikotelot, kääreet sekä paperi- ja muovipussit.

– Pyroll Paperitukku toimii osana Euroopan kolmanneksi suurinta paperitukkuketjua, Igepa Groupia. Tuotevalikoimaan kuuluvat taide- ja offsetpainopaperit sekä graafiset paperit ja kartongit. Pyroll Paperitukun asiakkaita ovat kirjapainot, kustantajat, mainos- ja viestintätoimistot sekä näiden asiakkaat ja sidosryhmät.

– Pyroll Sopimusjalostus arkittaa ja uudelleenrullaa paperia ja kartonkia vuosittain yli 200.000 tonnia. Pyroll Sopimusjalostus on Euroopan johtava paperinjalostaja sekä edelläkävijä myös maailmanlaajuisesti.

Share: