Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Yle aloittaa laajat yt-neuvottelut

16.9.2014 08:19Uutiset » Toimiala

Yle aloittaa yt-neuvottelut, joiden piiriin kuuluu kolmannes yhtiön työntekijöistä, eli noin 1 030 työntekijää. Valtaosalle heistä neuvotellaan uusi työnkuva, mutta alustavien arvioiden mukaan suunniteltu uudistaminen saattaa neuvottelujen päätyttyä johtaa noin 185 vakituisen työsuhteen irtisanomiseen.

Yle perustelee neuvotteluja suuren yleisön mediakäytön nopealla muutoksella sekä kustannusten nousulla, jota ei pystytä kattamaan nykytuloilla. Eduskunnan päätöksellä Yle-veroa ei koroteta vastaamaan kustannusten nousua vuonna 2015. Tästä syntyy yhtiön tiedotteen mukaan noin 10 miljoonan euron vaje yhtiön budjettiin.

Ylen liikevaihto vuonna 2013 oli 466,9 miljoonaa euroa. Yhtiössä on 3 194 vakituista työntekijää ja henkilöstökulut ovat noin 53 prosenttia yhtiön kuluista.

Share: