Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Xeroxin ja Fujin yhdistyminen vastatuulessa

3.5.2018 09:02Uutiset » Toimiala
Xeroxin toimistorakennus Rochesterissa USA:ssa. Kuva: Xerox.

Xeroxin ja Fujifilmin yhdistymissuunnitelma on vastatuulessa ja saattaa peruuntua kokonaan. Xeroxin toimitusjohtaja sekä kuusi hallituksen jäsentä ovat eronneet, ja fuusion vastustajat ovat saamassa määräysvallan yrityksen hallituksessa.

Xerox ja fuusiota vastustaneet suursijoittajat Carl Icahn ja Darwin Deason tekivät 1.5. sopimuksen päättääkseen ennen yhtiökokousta käynnissä olevan oikeustaistelun ja kiistan hallituksen kokoonpanosta. Hallitukseen tulee nyt uusina jäseninä Icahnin ja Deasonin hyväksymiä jäseniä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on eronneen Jeff Jacobsonin tilalle tulossa John Visentin.

Icahn ja Deason ovat vastustaneet kaikin keinoin tammikuussa hyväksyttyä fuusiota, jonka mukaan Fujifilm ostaisi Xeroxin ja yhdistäisi sen sitten Fuji Xerox -yhteisryitykseen. Uuden Xeroxin liikevaihto olisi noin 18 miljardia dollaria. Fujifilm olisi omistanut uudesta yhtiöstä 50,1 % ja Xeroxin osakkeenomistajat loput.

Yhdysvaltalainen oikeusistuin päättä 27.4. keskeyttää fuusion toimeenpanon. Fujifilm aikoo valittaa päätöksestä ja vaatii Xeroxin uutta hallitusta pitämään kiinni yhdistymissuunnitelmasta. Fujifilmin mukaan yhdistyminen olisi Xeroxin tulevaisuuden kannalta paras ratkaisu.

Share: