Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Xerox jakautuu kahdeksi yhtiöksi

1.2.2016 09:01Uutiset » Toimiala
Xeroxin pääkonttori Norfolkissa USA:ssa.
Xeroxin pääkonttori Norfolkissa USA:ssa.

Xerox on tiedottanut jakautuvansa kahdeksi pörssinoteeratuksi yhtiöksi vuoden 2016 loppuun mennessä. Yhtiön tuotantotulostuksen liiketoiminta tulee kuulumaan laitevalmistuksesta vastaavaan Document Technology -liiketoimintaan. Toinen Business Process Outsourcing -yhtiö muodostetaan palveluliiketoiminnasta.

Xeroxin pääjohtaja Ursula Burnsin mukaan yhtiön jakautuminen on seurausta toiminnan strategisesta arvioinnista, joka tehtiin viime syksynä. Syntyvät uudet yhtiöt voivat Burnsin mukaan olla markkinajohtajia ja kasvattaa markkinaosuuttaan sekä tulostaan. Uusien yhtiöiden nimiä ja johtohenkilöitä ei ole vielä valittu.

Samalla yhtiö ilmoitti kolmen vuoden muutosohjelmasta, jolla tavoitellaan 2,4 miljardin dollarin säästöjä. Xeroxilla on noin 130 000 työntekijää, ja yhtiön liikevaihto on 19,5 miljardia dollaria. Teknologialiiketoiminnan liikevaihto on noin 11 miljardia ja palvelujen 7 miljardia dollaria.

Myös HP ilmoitti marraskuussa 2015 jakautuvansa kahdeksi yhtiöksi.

Share: