Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Viestilehdille uusi liiketoimintajohtaja

13.1.2015 08:46Uutiset » Toimiala

Viestilehdet Oy:n liiketoimintajohtajaksi on nimitetty KTM, EMBA Tero-Pekka Hämäläinen, 57. Hän vastaa yhtiön aikakauslehtien tuloksesta ja kehittämisestä, myös digitaalisissa kanavissa.

Hämäläinen on toiminut viimeksi julkaisujohtajana Otavamediassa 2006-2014. Siellä hän vastasi julkaisuyksikössä tuotettujen medioiden liiketoiminnasta ja tuloksesta sekä toimi päätoimittajien esimiehenä. Aiemmin Hämäläinen on toiminut Ifi Oy:n toimitusjohtajana ja markkinointipäällikkönä A-lehdissä.

Viestilehdet Oy:n kustantamia lehtiä ovat Maaseudun Tulevaisuus, Kantri, Suomalainen Maaseutu, Koneviesti, Aarre ja Kylvösiemen. Yhtiön palveluksessa on noin sata työntekijää. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 27,6 miljoonaa euroa.

Kuva: Tero-Pekka Hämäläinen/Viestilehdet.

Share: