Vesa Leppä julkaisujohtajaksi Otavamediaan

Otavamedia Oy:n hallitus on nimittänyt julkaisuyksikkö 2:n julkaisujohtajaksi ja yhtiön johtajiston jäseneksi Vesa Lepän, 61. Yksikköön kuuluvat Tekniikan Maailman ja Outdoorin ympärille rakennettujen lehtiperheiden lehtien lisäksi Hymy ja Alibi.

Vesa Leppä on pitkän linjan journalisti. Hän on toiminut viimeksi Otavamedian Outdoor-lehtiperheen (Erä, Kippari, Metsästys ja Kalastus sekä Vene) vastaavana päätoimittajana. Sitä ennen Leppä toimi päätoimittajana Kippari-lehdessä vuosina 1990 – 2014 ja aiemmin kaupunkilehti Viikkosavossa ja Kotkansilmässä sekä toimittajana sanomalehti Etelä-Suomessa. Hänen työurallaan on myös vuosia mainonnan parissa. Leppä aloittaa julkaisujohtajana 1.9.2015.

Otavamediassa SK-lehtiperhe siirtyy organisatorisesti julkaisuyksikkö 1:een 1.9.2015 lähtien. SK-lehtiperheeseen kuuluvat Suomen Kuvalehti, Kanava ja Parnasso. Lehtiperheen vastaava päätoimittaja Ville Pernaa raportoi julkaisujohtaja Katriina Kaarteelle.

Kuva: Tekniikan Maailman lehtiperhe.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!