Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

UPM uskoo papereiden hintojen nousun jatkuvan

1.2.2019 09:41Uutiset » Toimiala
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Kuva: UPM.

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen uskoo graafisten papereiden hintojen nousun jatkuvan Euroopassa vuoden 2019 alussa, vaikka sellun hintojen odotetaan olevan alemmat. Viime vuonna hinnat nousivat tuotantokustannuksia enemmän, ja UPM teki tulosta myös graafisilla papereilla.

UPM teki ennätystuloksen vuonna 2018. Pesonen uskoo yhtiön liiketoimintojen tuloskehityksen jatkuvan hyvällä tasolla vuonna 2019.

Suotuisan kysynnän odotetaan jatkuvan useimmissa UPM:n liiketoiminnoissa vuonna 2019. Kysynnän laskun odotetaan kuitenkin jatkuvan UPM Communication Papers -liiketoiminnassa. Viime vuonna tämän liiketoiminnan tuloskasvu jatkui tasaisesti laskevasta markkinakysynnästä ja muuttuvien kustannusten jyrkästä noususta huolimatta. Tämä on Pesosen mukaan osoitus asiakaslähtöisyyden, kustannustehokkuuden ja tehtaiden tehokkaan käytön eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä.

Viime vuonna etikettimarkkinoilla toimiva UPM Raflatac kasvatti jälleen liikevaihtoaan, mutta muuttuvien kustannusten nousu vaikutti sen viimeiseen neljännekseen. UPM Specialty Papersin neljännes oli pettymys. Aasian hienopaperimarkkinoiden marginaalit olivat koetuksella, kun varastojen purku arvoketjussa asetti hintapaineita ja sellukustannukset pysyivät korkeina. Kysyntä jatkui kuitenkin hyvänä tarrapaperi- ja irrokepaperiliiketoiminnoissa.

Kaiken kaikkiaan UPM teki viime vuonna huipputuloksen. Liikevaihto kasvoi 5 % ja vertailukelpoinen liikevoitto nousi 17 %. Rahavirta oli vahva, ja vuoden lopussa yhtiöllä oli ennätyksellinen, negatiivinen -311 miljoonan euron nettovelka.

Share: