Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

UPM leikkaa painopaperien tuotantoaan

14.11.2014 09:44Uutiset » Toimiala

UPM suunnittelee vähentävänsä painopaperien tuotantokapasiteettiaan Euroopassa pysyvästi noin 800 000 tonnilla. Kapasiteettia suunnitellaan suljettavan Ranskassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa on tarkoitus sulkea SC-paperikone Jämsänkoskella ja päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistava paperikone Kaukaalla.

Lisäksi yhtiö suunnittelee Paper ENA:n toimitusketjun suunnitteluun ja tilausten toimittamiseen liittyvien toimintojen keskittämistä Tampereelta ja Altrinchamista Augsburgiin sekä Dörpeniin Saksaan.

UPM on asettanut uuden 150 miljoonan euron vuotuisen kannattavuuden parantamistavoitteen, joka on määrä saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Tavoite sisältää muuttuvien ja kiinteiden kustannusten säästöjä kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa sekä suunniteltuja kapasiteetin sulkemisia, jotka kohdistuvat yhä ylikapasiteetista kärsivään Euroopan paperiliiketoimintaan. Mikäli kaikki kapasiteetin sulkemiseen liittyvät suunnitelmat toteutuvat, UPM:n henkilöstömäärä tehtailla vähenisi noin 550 henkilöllä.

Kuva: UPM:n Jämsäkosken tehdas/UPM.

Share: