Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Ulkomainonta kasvoi nopeasti vuonna 2018

11.2.2019 08:33Uutiset » Toimiala

Helsingin Sanomien The Land of Free Press -kampanja voitti Effie Awards Finland 2018 -kilpailun arvostetuimman palkinnon. Kampanja nosti esiin lehdistönvapauden merkityksen presidentti Putinin ja Trumpin huippukokouksen aikana. Kuva: Sanoma.

Viime vuosi oli menestyksellinen ulkomainonnalle, joka kasvoi 15 prosenttia vuodesta 2017. Koko mediamainonta kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia. Ulkomainonta toimi myös yhteiskunnallisten sanomien välittäjänä.

Perinteisessä mediaryhmäjaottelussa ulkomainonta oli viime vuonna suurin kasvaja 15 prosentilla. Ulkomainonnan kokonaissumma oli viime vuonna 66,7 miljoonaa euroa. Ulkomainonnan markkinaosuus oli 5,3 prosenttia. Tiedot selviävät Kantar TNS:n kuukausiseurantaan ja erillistutkimukseen perustuvista luvuista.

Suurin ulkomainonnan panostusta kasvattanut viime vuonna oli Restel, jonka tunnetuimpiin brändeihin kuuluvat esimerkiksi Burger King ja Shell Helmisimpukka -ketjut. Restelin panostus ulkomainontaan kasvoi 180 prosenttia ja oli viime vuonna 750 000 euroa.

Eniten ulkomainontaan panosti vuoden aikana Veikkaus, yli kahdella miljoonalla eurolla. Veikkauksella on laaja kohderyhmä ja he kokevat, että ulkomainonta on erinomainen väline tavoittaa suomalaiset kustannustehokkaasti sekä lähellä ostospaikkoja että liikkeellä.

– Käytämme ulkomainontaa monipuolisesti ja sekä brändiviesteille että taktisemmalle mainonnalle. Ulkomainonta tarjoaa mahdollisuuden huomioida alueellisuus. Voimme paikallisesti viestiä varioimalla nostaa sen relevanssia ja muistamista, Veikkauksen brändi- ja markkinointijohtaja Suvituuli Tuukkanen summaa.

Ulkomainonnan tehoa kuvaa myös se, miten Helsingin Sanomat tavoitti yleisön palkitulla lehdistönvapauskampanjallaan presidentti Putinin vierailun aikana.

Share: