Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tuomo Räsänen M-Brainin toimitusjohtajaksi

3.5.2012 10:18Uutiset » Toimiala

M-Brain Rasanen

Tietopalveluyritys M-Brain on nimittänyt toimitusjohtajakseen OTK Tuomo Räsäsen. Viime vuonna Cision Finlandin mediaseuranta- ja analyysiliiketoiminnan ostamisen myötä kasvanut M-Brain tavoittelee tänä vuonna 11 MEUR:n liikevaihtoa ja kasvua etenkin semanttiseen hakuteknologiaan perustuvien verkkoseurantatyökalujen ja palvelujen saralta.

– Yhtiörakenteemme vahvistui viime vuonna Ingman Financen ja Veritaksen tultua mukaan osakkaiksi. Tuomo Räsäsen nimitys toimitusjohtajaksi on luonteva jatkoaskel kasvuhakuisen organisaation matkalla kohti kansainvälistymistä ja laajempaa tuotepalettia, M-Brainin hallituksen puheenjohtaja Kim Nyberg sanoo.

Räsänen on tehnyt pitkän uran Sanoma-konsernissa, Sanoma Learningin johtoryhmässä. Hän on toiminut uusien liiketoiminta-alueiden kehittämisen ja kasvattamisen parissa. Räsänen on luotsannut tässä roolissa vuosien mittaan muun muassa WSOY Pro:ta, Genimapia, AAC Globalin käännös- ja lokalisointipalveluita sekä Esmerkiä. Yrityksille suunnatut sisältö- ja teknologiapalvelut ovat hänen ominta alaansa, joten nämä alueet yhdistävä M-Brain oli luonteva valinta seuraavaksi haasteeksi.

– Olen urallani johtanut ja kantanut tulosvastuuta, mutta kaikessa tekemisessä on aina ollut uuden kehittämisen ja kasvuhakuisuuden pohjavire. Arvostan yrittäjyyttä ja näen competitive intelligence -alalla valtavan potentiaalin, Tuomo Räsänen sanoo.

Räsänen seuraa tehtävässä perheyritystä sen perustamisesta lähtien johtanutta Marjukka Nybergiä ja vastaa jatkossa yhtiön operatiivisesta toiminnasta. Nyberg jää yhtiöön keskittyen tuotteiden konseptointiin, kumppanuuksien kehittämiseen sekä maineenhallinnan tutkimustyöhön. Hän toimii lisäksi yhtiön hallituksessa.

– Informaatioräjähdys jatkuu ja yritysten johto painii tietotulvassa. M-Brain tarjoaa analyytikoidensa jalostamaa tietoa päätöksenteon tueksi ja kehittää semanttiseen hakuteknologiaan perustuvia korkeatasoisia seuranta- ja analyysityökaluja. Analyysille on tilausta, kun halutaan luotsata liiketoimintaa nopealiikkeisessä ja mediakeskeisessä maailmassa, Räsänen uskoo.

Koulutukseltaan Tuomo Räsänen on oikeustieteen kandidaatti (OTK). Hän istuu myös HR Kaksipistenolla Oy/Heebon, MH-Betoni Oy:n ja QSA Oy:n hallituksissa. Räsänen aloittaa työt M-Brainissa välittömästi.

Share: