Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tiainen Mail Systemsin toimitusjohtajaksi

5.10.2010 11:08Uutiset » Toimiala

Pasi Tiainen

Postitus-, dokumentinkäsittely- sekä tulostusautomaatiolaitteiden maahantuoja ja valmistaja Mail Systems Oy on saanut uuden toimitusjohtajan. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Pasi Tiainen, joka oli aikaisemmin muun muassa Buhrs Nordicin toimitusjohtaja. Tiaisella on pitkä kokemus tulostus- ja graafisesta tuotannosta sekä Venäjän markkinoilta.

Mitä uutta haluat Mail Systemsille mukanasi tuoda?
– Markkinoiden muuttuessa maakohtaisten markkinoiden rajat “poistuvat tai ainakin himmenevät”, ja on pystyttävä entistä notkeammin toimimaan laajalla alueella hyödyntäen omia vahvuuksia samalla vahvistaen niitä. Uskon, että viimevuosien kokemuksestani Pohjoismaista, Baltiasta ja Venäjältä on hyötyä juuri tällä puolella.

Mitkä ovat myyntikärkenne lähtitulevaisuudessa, eli mihin tuotteisiin aioitte eniten panostaa?

– Mail Systems on tunnettu pitkäaikaisista ja vahvoista päämiesedustuksista, joiden lisäksi yritys on pitkään panostanut omaan tuotekehitykseen. Sanotaanko, että nyt on tullut aika tehdä sillä puolella lopullinen läpimurto, joka ei rajoitu kotimarkkinaan, vaan jo aloituskin tapahtunee “vähän pidemmällä”. Eli puhumme tuotteesta nimeltä MPM MultiPageMailer, joka tekee täysvärinä tulostetuista sivuista (jatko- tai arkkitulostus) samassa prosessissa sekä kuoren että halutun määrän (siis myös vaihtelevan) sisältösivuja. Menetelmä tuo lähes rajoittamattomat mahdollisuudet esimerkiksi täysin personoituun suoramarkkinointiin myös hyvin pienissä kampanjoissa. Tämä siksi, että mitään esipainatuksia (lomakket, kuoret) ei enää tarvita. Voidaan puhua jopa mullistavasta menetelmästä, jolle olemme saaneet patentit.

www.mailsystems.fi

Share: