Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tapahtumien järjestäminen vauhdittuu uudestaan

23.6.2020 08:17Uutiset » Toimiala
Live-tapahtumia on korona-aikana korvattu erilaisilla muilla tapahtumilla.Turun Messukeskus tarjoaa mm. drive-in tapahtumia.

Tapahtumien järjestäminen vauhdittuu Suomessa, kun hallitus on purkanut koronarajoituksia. Tapahtumateollisuus on miljardiluokan ala, joka on menettänyt arvion mukaan jo yli sadan miljoonan euron lipputulot koronakriisin takia. Ala on nyt järjestäytynyt vahvemmaksi etujärjestöksi.

Hallitus linjasi keskiviikkona 17.6. että yli 500 henkilön sisätilatapahtumia voi elokuusta alkaen järjestää, kunhan tapahtumissa huolehditaan hygieniasta ja turvaetäisyyksistä. Päätös on helpotus tapahtumateollisuudelle. Jo aiemmin vapautettiin ulkotapahtumia.

Tapahtumateollisuus on erittäin tärkeä ala suurkuvatuottajille ja markkinointialalle. Pienempimuotoiset tapahtumat käynnistyvät ensin, mutta jo heinäkuussa lähtevät käyntiin mm. urheilutapahtumat. Myös messut heräävät unesta ja esimerkiksi Helsingin Messukeskus järjestää useita ammattimessuja elokuusta alkaen. Seuraavia tapahtumia ovat elokuussa järjestettävät Kongressimessut ja Kespron messut 2020 syyskuussa.

Uusi etujärjestö aloitti toimintansa

Alalle perustettiin kesäkuussa uusi kattojärjestö Tapahtumateollisuus ry. Sen perustajajäseninä on 44 merkittävää eri tapahtuma-alojen toimijaa. Yhdistyksen jäseneksi on alustavasti ilmoittanut liittyvänsä yli 200 organisaatiota. Perustamiskokouksessa järjestön puheenjohtajaksi valittiin Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Varapuheenjohtajaksi nimitettiin Kalle Marttinen Suomen Palloliitosta.

Koronakriisin aiheuttamia menetyksiä on tarkoitus korvata valtion tukipaketeilla. Tapahtumateollisuus muistuttaa eduskunnan talousvaliokunnalle paketista antamassaan lausunnossa, että tapahtumaliiketoimintaa on rajoitettu lainsäädännöllä ja määräyksillä voimakkaammin kuin mitään muuta toimialaa.

Kustannustukilaissa esitetty kahden kuukauden tukiaika ei tapahtuma-alalle riitä. Lakiin tulisi yhdistyksen mukaan lisätä hätäkategoria yrityksille, joiden liiketoiminta on käytännössä lakannut kokonaan koronarajoitusten vuoksi.

Alan haasteena on, että kustannukset syntyvät suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa ja tulot saadaan vasta tapahtuman lipunmyynnistä tai kun asiakasyritys on maksanut loppulaskun. Toiminnan luonne on erilaista verrattuna aloihin, joilla kassavirta on säännöllinen.

Share: