Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tampere verkottaa tulostamistaan

21.12.2007 10:57Uutiset » Toimiala

Tampereen kaupunki teki vastikään Toshiban kanssa uuden sopimuksen monitoimilaitteista, joilla pyritään korvaamaan henkilökohtaisia tulostimia ja siirtämään myös väritulostamista pienistä mustesuihkuista useita käyttäjiä palveleviin verkotettuihin laitteisiin. Tampere on hankkinut Toshiban laitteita 1980-luvun puolivälistä lähtien.

Tampereella haetaan nyt säästöjä ja kustannustehokkuutta, kun kaupunki solmi Toshiban kanssa 3+1+1-vuotisen sopimuksen. Tarjouspyynnön mukaan laitemäärät ovat vielä mustavalkopainotteiset: 60 mustavalkoista monitoimilaitetta ja 30 värilaitetta vuodessa. Väriä tuottavien monitoimilaitteiden osuus on kuitenkin selvässä kasvussa.

– Me olemme toimittaja, joka pystyy tarjoamaan kaupungille kustannustehokkaimman ratkaisun, Tampereen alueesta vastaava Toshiban aluepäällikkö Pentti Järvinen sanoo.

– Kaupungin toiminnoissa tarvitaan värilaitteita niin yhdessä kuin toisessakin yksikössä ja varsinkin kalliita henkilökohtaisia värimustesuihkuja korvaamalla syntyy säästöjä, Järvinen jatkaa.

Sopimus kattaa Tampereen kaupungin yksiköt. Virastojen ohella siinä ovat mukana koulut ja ammattioppilaitokset, päiväkodit, kirjastot ja monet muut toimipisteet – aluepelastuslaitoskin.

Järvinen uskoo, että toimittajan valintaan vaikutti myös Toshiban tarvike- ja varaosapalvelu, joka pystyy palvelemaan tehokkaasti Tampereen kaupungin omaa konttorikonehuoltoa.

Lisätietoja www.toshiba.fi.

Share: