Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Suomalaiset ovat sarjakuvakansaa

27.5.2014 08:00Uutiset » Toimiala

Suomalaiset ovat sarjakuvakansaa. Lähes jokaisessa meillä ilmestyvässä lehdessä julkaistaan myös sarjakuvia, minkä lisäksi innokkaimmille faneille on tarjolla myös iso liuta erilaisia sarjakuvalehtiä. Luetuimpien aikakauslehtien kärkipäässä keikkuu kaikille suomalaisille tutun, housuttoman ankan elämästä kertova lehti.

Sarjakuvalehdet ovat Suomessa todella suosittuja aikakauslehtiä, ja niillä on parhaimmillaan suuret lukijamäärät.

– Mediamaailma on muuttunut, mutta sarjakuvalehdillä on edelleen paikkansa. Ne ovat säilyneet ihmeen sitkeästi, toteaa kulttuurihistorian professori Keijo Virtanen.

Sarjakuvalehtiäkin luetaan yhä enemmän printin lisäksi myös sähköisenä. Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kalle Hakkola uskoo sarjakuvalehtien pysyvän kehityksen mukana. Suomessa on hänen mukaansa ehkä vähän pelätty lähteä kokeilemaan tablettijulkaisua. Tablettijulkaisu on maailmallakin vähän hakusessa, joten rohkeasti tekemällä Suomi saisi tästä etulyöntiaseman. Sarjakuvalehdissä on paljon potentiaalia.

Kuva: Aikakausmedia.

Share: