Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

STT:n jatkolle haetaan kestävää pohjaa

27.6.2018 14:59Uutiset » Toimiala
Suomen Tietotoimiston toimitus, 17. 6.2016. Kuva: Lehtikuva/Irene Stachon.

Sanoma on noussut STT:n selvästi suurimmaksi omistajaksi osakekaupoilla. Sanoman ja muiden STT:n osakkaiden tavoitteena on tiedotteen mukaan löytää asiakaskeskeinen toimintamalli, jolla mediayhtiöt voivat tekemällä yhteistyötä säilyttää suomalaisen mediakentän moniäänisenä ja vahvana.

STT:n uutispalvelun haastava tilanne on ollut media-alan keskusteluissa esillä jo pitkään. Valtion lisätalousarviossa STT:lle myönnettiin toukokuussa kertaluonteinen, tämän vuoden toiminnan turvaamiseen tarkoitettu 1,5 miljoonan euron muutoskauden tuki. Tuen ehtona on, että omistajat laativat suunnitelman yhtiön talouden vakauttamisesta.

TS-Yhtymä ja Alma Media päättivät myydä STT:n omistusosuutensa Sanoma Media Finlandille. Kaupan tavoitteena on yksinkertaistaa yhtiön omistuspohja. Omistuspohjan muutos ei vaikuta välittömästi Alma Median ja TS-Yhtymän STT:n asiakassuhteeseen. Myös uutispalvelusta aiemmin luopunut Helsingin Sanomat palaa asiakkaaksi.

– Uskomme aidosti, että kotimaiselle perusuutistoimistolle on tarvetta ja kysyntää. Käymme kesän ja alkusyksyn aikana kattavasti läpi asiakkaiden tarpeet ja pyrimme niiden pohjalta rakentamaan kestävän pohjan liiketoiminnalle, kommentoi Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta. Sanoman omistusosuus STT:stä on nyt 75,4 %.

– Uutispalvelua lukuun ottamatta STT:n muut yksiköt Lehtikuva ja Viestintäpalvelut ovat jo sellaisenaan kannattavaa liiketoimintaa, Kalsta jatkaa.

STT:n toiseksi suurimman omistajan Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo omistajien olevan sitoutuneita STT:n kehittämiseen. Omistusjärjestely parantaa ja selkeyttää hänen mukaansa yhtiön toimintaedellytyksiä.

Share: