Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

STT hakee uutta toimitusjohtajaa

31.8.2020 08:00Uutiset » Toimiala
STT:n väistyvä toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen.

Suomen Tietotoimiston toimitusjohtaja vaihtuu. Toimitusjohtaja Kimmo Pietisellä tulee syksyllä kaksi vuotta täyteen STT:n johdossa, ja hän jättää tehtävänsä alun perin sovitun mukaisesti. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.

Suomen Tietotoimisto on viime vuodet elänyt median nopeaa muutosta koko toimialan näköalapaikalla. Omistajanvaihdosta ja talouden vakautusta toteuttamaan tullut toimitusjohtaja Kimmo Pietinen sopi alun perin noin kahden vuoden pestistä STT:n johdossa, ja loppuvuoden aikana tehtävään haetaankin uutta median ammattilaista.

– Omassa työssäni tavoitteena on ollut vahvistaa STT:n toimintakykyä ja säilyttää sen itsenäisyys ja ainutlaatuisuus. Yhtiön talous on paremmalla tolalla kuin kaksi vuotta sitten, mutta tekemistä riittää yhä. Valtiovallan tahto tukea kansallisen uutistoimiston toimintaa antaa tekemiseen vakautta, samoin kuin nykyään käytännössä koko Suomen mediakentän kattava asiakaskunta, analysoi Pietinen.

Uuden toimitusjohtajan rekrytointi käynnistyy välittömästi. Työhön haetaan vahvaa liiketoimintaosaajaa ja asiantuntijaorganisaation johtajaa, jolla on syvä media-alan tuntemus ja halu kehittää koko toimialaa yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa.

– STT on jälleen uuden edessä. Kimmon johdolla tiimi on tehnyt erinomaista työtä: sitoutumista journalismiin, asiakaskunnan palvelemiseen ja toiminnan kehittämiseen on ollut hienoa seurata, ja STT:n asema Suomen mediakentässä on nyt entistä vakaampi. Toimialan muutos kuitenkin jatkuu, ja siinä olennaisena tekijänä toimiminen on STT:n uudenkin toimitusjohtajan tärkeä tehtävä. Kyseessä on erittäin kiinnostava ja merkityksellinen työ media-alan ammattilaiselle, kuvaa STT:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta.

Share: