Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Stora Enso mukana maailman eettisimpien yritysten listalla

15.4.2010 00:00Uutiset » Toimiala

Amerikkalainen Ethisphere-instituutti on nimennyt Stora Enson yhdeksi maailman eettisimmistä yrityksistä vuonna 2010. Stora Enso saa tunnustusta sitoutumisestaan yritysvastuuseen ja eettiseen johtamiseen sekä eettisten toimintaohjeiden noudattamiseen liittyvistä käytännöistään. Tämä oli kolmas kerta, kun Stora Enso pääsi Ethispheren listalle. Ehdolla oli tänä vuonna ennätysmäärä yrityksiä.

– Stora Enson sitoutuminen eettiseen toimintaan on alallaan poikkeuksellista, mikä osoittaa, ettei eettinen liiketoiminta ole yritykselle vain julkisuuskuvan silottamista, vaan liittyy olennaisesti toimintaan ja kannattavuuteen, toteaa Ethisphere-instituutin johtaja Alex Brigham.

– Kilpailu maailman eettisimpien yritysten listalle pääsystä oli tänä vuonna entistäkin kovempaa, sillä yritykset ovat huomanneet eettisen toiminnan priorisoinnin kriittiseksi tekijäksi nykyisessä tiukassa taloustilanteessa.

Valintaa tehdessään Ethisphere arvioi mm. yrityksen eettisiä toimintaohjeita, panostusta innovointiin ja kestäviin liiketoimintatapoihin sekä toiminnan vastuullisuutta. Lisäksi Ethisphere kysyy mm. kilpailijoiden, asiakkaiden ja hankkijoiden mielipidettä yrityksestä.

Listausta varten Ethispheren asiantuntijat arvioivat tuhansia yrityksiä, jotka edustivat yli sataa maata ja 36 teollisuudenalaa. Eettisten yritysten listalle pääsivät myös esimerkiksi Pitney Bowes ja Xerox.

Lisätietoja arviointimenetelmästä ja vuoden 2010 eettisten yritysten luettelo on osoitteessa: http://ethisphere.com/wme-2010.

Ethisphere-instituutti on johtava kansainvälinen tutkimuslaitos, joka on
keskittynyt eettiseen liiketoimintaan, yritysvastuuseen, korruption
vastustamiseen ja kestävään kehitykseen liittyvien parhaiden käytäntöjen
luomiseen, kehittämiseen ja jakamiseen. Lisätietoja Ethisphere-instituutista, eri listauksista ja listatut yritykset löytyvät osoitteesta www.ethisphere.com.

Share: