Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Stafix matkalla Latinalaiseen Amerikkaan

19.8.2009 12:10Uutiset » Toimiala

Jyväskyläläinen Stafix Oy on saanut merkittävän tilauksen kansainväliseltä painotaloryhmittymältä Carvajal Groupilta. Kontillinen Stafix®-painoarkkeja toimitettiin Ecuadoriin meriteitse kesäkuun lopussa. Vaajakoskelainen innovaatio leviää Latinalaisen Amerikan kuluttajille muun muassa Coca Colan, Nestlen ja muiden tunnettujen suurten kansainvälisten brändien kautta.

– Teimme aiemmin kampanjan Meksikossa Coca Colalle. Uskomme, että uusi yhteistyökumppanimme Ecuadorissa avaa meille lisää Latinalaisen Amerikan markkinoita, kertoo toimitusjohtaja Jose Ayala (kuvassa).

Stafix® on painettava, sähköisesti varattu polypropeenikalvo, joka kiinnittyy mille tahansa puhtaalle ja kuivalle pinnalle ilman liima-aineita tai kemikaaleja.

– Latinalaisessa Amerikassa tuotetta hyödynnetään odotettavasti myyntipistemarkkinoinnin lisäksi myös arvokkaampien tuotteiden, kuten elektroniikan ja autojen mainonnassa, koska tuote ei jätä liimatahroja. Toinen yhä enemmän korostuva arvo on myös tuotteemme ympäristöystävällisyys. Stafix-kalvo on täysin kierrätettävä tuote, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Aleksi Rastela.

”Nyt on myynnin aika”

Stafix Oy sai valtakunnallisen graafisen alan innovaatiopalkinnon vuonna 2008, jolloin polypropeenikalvo Stafix® palkittiin innovatiivisen teknologian sarjassa. Monipuolisen kalvon tuotekehitykseen on panostettu yhteistyössä VTT:n ja muiden alan teknologiajohtajien kanssa. Nuori yritys aloittaa nyt aktiivisen myynnin vaiheen.

– Takana on ahkera tuotekehitys, nyt on myynnin aika, toteavat pääomistaja Ayala ja osakas Rastela yksimielisesti.

Stafixin liikevaihto on kasvanut vuodesta 2008 pian kaksinkertaiseksi alkuvuoden 2009 aikana. Myös henkilökuntaa on palkattu lisää tasaisesti, tällä hetkellä yrityksessä työskentelee 7 henkilöä. Yrityksen kasvua ovat rahoittaneet sekä yksityinen pääomasijoittaja Midinvest että julkiset rahoittajat Finnvera, TEKES ja TE-Keskus.

Liikevaihdosta 2/3 tulee muualta kuin Pohjoismaista. Vienti kohdistuu tällä hetkellä erityisesti saksankielisiin maihin ja Ranskaan. Tunnetuimpia asiakkaita ovat mm. Bayer Schering Pharma, Coca Cola, Unilever ja Nestlé.

Linkki: www.stafix.fi

Share: