Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

SP-Painolle uusi ROLAND 705 HiPrint

12.3.2010 01:00Uutiset » Toimiala

Vuonna 1972 perustettu, Hyvinkäällä vielä tällä hetkellä toimiva SP-Paino Oy kehittää merkittävästi toimintaansa. Viestinnän ammattilaiset ry:n vuoden parhaaksi yritys- ja yhteisölehtien painajaksi valitsema painotalo tulee siirtämään koko tuotantonsa uusiin tiloihin Nurmijärvelle.

Toimitusjohtaja Jari Tolppanen kertoo pelkästään sisäisissä logistiikkakuluissa saavutettavan merkittäviä säästöjä nykyisiin tiloihin verrattuna. Muutto uusiin tiloihin aloitetaan uuden ROLAND 705 HiPrint -viisivärikoneen asennuksella huhtikuun lopussa. Kun kone on saatu tuotantokuntoon, nykyinen yhdeksänvärinen ROLAND 700 -kone siirretään ja asennetaan uuden koneen viereen muun painon laitteiston seuratessa perässä. Muutto uusiin tiloihin on tarkoitus saada kokonaisuudessaan päätökseen kesäkuun 2010 loppuun mennessä.

Tehty investointi on merkittävä avaus tälle vuodelle myös manroland Finland Oy:lle. Nyt SP-Painon molemmat pääkoneet ovat samalta toimittajalta. Uudessa ROLAND 705 HiPrint -koneessa on pääosin sama varustus kuin ROLAND 709 P -koneessa. Siihen kuuluvat täysin automaattinen APL-levynvaihto, ColorPilot -automaattinen värinsäätö ja laadunvalvonta, värilaitteiden temperointi, väriyksiköiden irtikytkentä ohjauspöydästä sekä täysi pesuautomatiikka.

Molemmat koneet tullaan liittämään manrolandin printnet-verkkoratkaisuun, joka on osa uuden koneen toimitusta. Uudella CipControl-ohjelmalla saavutetaan merkittävä säästö kuntoonlaittoajoissa ja tuotannon standardisoinnissa. Levyjä tulostettaessa CIP4-tiedosto ohjautuu automaattisesti kohdekansioon, josta se kopioi saman tai lähinnä samanlaisen työn kaikki asetukset ja avaa työn. Uusi kone tuo mukanaan myös muita merkittäviä etuja. Nyt molempien koneiden levykoko, arkkikoko ja värinsäätölaitteistot arvoineen ovat samanlaiset.

Share: