Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

SP-Paino ja Yliopistopaino yhteistyöhön

31.3.2010 15:48Uutiset » Toimiala

SP-Paino ja Yliopistopaino ovat solmineet liiketoiminnan kaupan esisopimuksen. Sopimuksen myötä Yliopistopainon offsetpainatuksen liiketoiminta siirtyy SP-Painolle kesällä 2010. Tämä vahvistaa yhtiön jo ennestäänkin vahvaa offset-osaamista sekä laitekantaa. Ratkaisu perustuu tuotannolliseen työnjakoon, jonka kautta molemmat yritykset voivat tarjota asiakaskunnalleen uutta, kokonaisvaltaisempaa palvelukonseptia ja osaamista, nyt entistä kilpailukykyisemmin.

Molemmissa yrityksissä nähtiin yhteistyön tuomat mahdollisuudet sekä niiden lisäarvo ja hyöty niin asiakaskunnalle kuin sopimuskumppaneillekin. Ymmärrettiin, että on järkevämpää keskittää voimavarat ydinosaamisalueeseen ja tehdä yhteistyötä palvelukokonaisuutta täydentävällä tavalla.

Yliopistopaino keskittyy näin ollen omassa tuotannossaan digitaaliseen painamiseen sekä julkaisupalveluihin, joita palveluja se tuottaa ja tarjoaa myös SP-Painon asiakkaille. Yliopistopainolla on yksi Suomen suurimmista digipainoista ja tuotannossa otettiin käyttöön lokakuussa 2009 ensimmäisenä painotalona Suomessa uudet Xeroxin väripainokoneet iGen4 ja DC 8002. SP-Painolle tehty sopimus merkitsee suunnitelmallisen kehitysprosessin tärkeän askeleen valmistumista. Tämä askel yhdessä uusien, Nurmijärvellä sijaitsevien toimitilojen kanssa viimeistellään huhtikuussa asennettavan upouuden suuriformaattisen Roland 705 HiPrint -viisivärikoneen myötä. Uusissa tiloissa tuotanto käynnistyy kesäkuussa 2010.

Molemmat yritykset pystyvät nyt yhdessä tarjoamaan asiakkaidensa käyttöön viimeisintä painotekniikkaa ja laajaa osaamista. Kumpikin on myös saanut painolaitoksen Joutsenmerkin ja voi tehdä asiakkailleen ympäristöystävällisiä painotuotteita. SP-Paino Oy on vuonna 1972 perustettu, tunnettu ja monipuolinen painotalo. Viestinnän ammattilaiset ry/ProCom valitsi SP-Painon vuoden 2009 parhaaksi yritys- ja yhteisölehtien painajaksi. Samana vuonna perustettu Yliopistopaino puolestaan tunnetaan erityisesti julkisessa hallinnossa ja korkeakoulumaailmassa. Yliopistopaino on Hanselin puitesopimustoimittaja painopalveluissa.

Perustana nyt solmitussa, akateemisen ja yrityssektorin välisessä yhteistyössä, on resurssien parempi kohdentaminen, molempien erikoisosaamisen hyödyntäminen, ja näin saavutettu entistä parempi tehokkuus ja tuotannon laatu.

Share: