Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Soini valittiin VKL:n hallituksen johtoon

2.12.2011 12:39Uutiset » Toimiala

Pekka Soini

Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini on valittu Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa 1.12.2011.

– Monimuotoinen ja elinkelpoinen viestintäala on tärkeä osa suomalaista sivistystä ja maamme menestystarinaa jatkuvasti kovenevassa globaalissa kilpailussa. Myös media-alan kilpailu on tällä hetkellä vahvasti kansainvälistä ja meitä suomalaisia toimijoita vastassa ovat kooltaan ja resursseiltaan valtavat monikansalliset toimijat, sanoo Soini.

– Valitettavasti viime vuosien tendenssi on ollut, että poliittiset päättäjät vaikeuttavat suomalaisen mediateollisuuden toimintaedellytyksiä luomalla lainsäädäntöä ja sääntelyä, joilla suomalaiset toimijat asetetaan eriarvoiseen asemaan, jopa muiden EU-maiden mediayhtiöiden kanssa. Verkkopalvelimien siirtäminen suotuisamman lainsäädännön ja edullisemman verotuksen maihin on toki mahdollista myös suomalaisille mediayhtiöille, Soini lisää.

– Toivottavasti suuria päätöksiä ei jatkossa hutkita samalla mallilla kuin toimialallemme merkittävä alv-päätös tehtiin. Pääministeripuolueen johtavan poliitikon (toim.huom. Kimmo Sasi) kommentti eduskunnassa oli karmivaa kuultavaa. Puutteellisin ja vääristynein tiedoin sekä olemattomalla valmistelulla runnottiin läpi päätös, joka vaikuttaa yhteen merkittävistä teollisuutemme toimialoista ja seurannaisvaikutuksineen kymmenien tuhansien ihmisten työpaikkoihin, Soini toteaa.

– Maamme ja kielialueemme kokoon nähden Suomessa on erittäin laadukas ja monimuotoinen viestintätoimiala. Viestinnän Keskusliiton tehtävänä on tukea alan kehitystä monin tavoin edunvalvonnasta yhteisiin kehityshankkeisiin ja työmarkkinasopimuksiin”, muistuttaa Soini.

VKL:n hallituksen uusi kokoonpano

Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara (MTV Oy), toimitusjohtaja Pasi Vainio (Kustannusosakeyhtiö Otava) ja liiketoimintajohtaja Jaakko Ketonen (TS-Yhtymä Oy).

Edellisestä hallituksesta jatkavat toimitusjohtaja Matti Korkiatupa (Ilkka-Yhtymä Oyj), toimitusjohtaja Alexander Lindholm (Otavamedia Oy), toimitusjohtaja ja päätoimittaja Arto Henriksson (Loviisan Sanomain Oy), toimitusjohtaja Henrik Johansson (KSF Media Ab), toimitusjohtaja Antti Pakkala (NRJ Finland Oy), toimitusjohtaja Seppo Rantala (Helprint Oy), toimitusjohtaja Osmo Latvala (Reilat Oy), toimitusjohtaja Anne Valsta (WSOY), päätoimittaja Antti Marttinen (Taloustaito) ja toimitusjohtaja Matti Uuttu (Otavan Kirjapaino Oy).

Share: