Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Soini perää mediataloilta enemmän yhteistyötä

16.5.2012 12:11Uutiset » Toimiala

Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Soini näkee, että Facebookin ja Googlen kaltaiset kansainväliset yritysjätit ovat siirtäneet suomalaiset mediayhtiöt kertaheitolla paikallisesta sarjasta maailmanliigaan.

– Median toimintaympäristön muutoksen kaikkia seurauksia ei vielä ymmärretä, Soini sanoi eilen liiton kevätseminaarissa Helsingissä.

Soini totesi, että suomalaisen median vahvuudet kansainvälisessä kilpailussa eivät tule resurssien määrästä tai kyvystä investoida kehitykseen vaan laadukkaista ja kiinnostavista sisällöistä ja paikallisuudesta.

– Mediateknologiat ovat globaaleja, mutta mitä paremmin ymmärrämme suomalaisen kuluttajan tarpeet, sitä paremmin pystymme tekemään tarjonnastamme heille ylivoimaisen kiinnostavaa, näkee Soini.

Mediakäytön painopiste on siirtymässä verkkoon ja uusiin päätelaitteisiin. Soinin mukaan kaupallisen median kohtalonkysymys on se, miten saada tuottoa uusien päätelaitteiden mediakäytöstä.

– Pelkästään mainostuotoilla ei kateta korkealaatuista ja monipuolista sisällöntuotantoa uusiin päätelaitteisiin, Soini huomautti.

Soini on pettynyt, että Ylen roolista ei käyty avointa keskustelua ennen rahoituspäätöstä.

– Viime kuukausien Yle-keskustelussa on huolestuttavan vähäiselle huomiolle jäänyt se, että Yle voi pahimmillaan tuhota kaupallisen median ansaintalogiikan verkossa. Mittavilla resursseilla tuotettu laadukas ja monipuolinen ilmainen sisältö tulee varmuudella vaikuttamaan kaupallisen median mahdollisuuksiin hinnoitella omat sisältönsä ja palvelunsa, Soini varoitti.

Soini totesi, että erityisesti digiympäristössä median tulisi tehdä yhdessä entistä enemmän ja verkottua alan parhaiden osaajien kanssa.

– Rovion menestys on osoittanut, että Suomesta voi edelleen ponnistaa globaaliin sarjaan yrityksiä, joilla on ylivoimaisia oivalluksia ja osaamista. Uskon, että tuhansia tulevaisuuden rovioita on kehittymässä autotalleissa. Toivon, että niistä löytyy suomalaiselle viestintäteollisuudelle tulevaisuuden kumppaneita ja koko klusterille sama kehitysvauhti, joka aikanaan syntyi Nokian ympärille, sanoi Soini.

Share: