Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sisäsuomen toimitusjohtajaksi Sari Niemi

4.10.2012 10:04Uutiset » Toimiala

Sisasuomi_SariNiemi

Suoramarkkinointikonserni Sisäsuomi vahvistaa asiakkuusstrategiansa toimeenpanoa nimittämällä Sisäsuomi Oy:n ja Koliprint Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2012 alkaen Sari Niemen. KTM Sari Niemi on toiminut vuodesta 2011 Sisäsuomen kaupallisena johtajana sekä Sisäsuomen johtoryhmän jäsenenä. Tätä ennen Niemi toimi TeliaSonerassa markkinointijohtajana sekä vastasi yrityspuolen asiakkuusmarkkinoinnin johtamisesta useiden vuosien ajan.

– Muuttuvassa markkinatilanteessa Sisäsuomi tarvitsee vahvasti sitoutuneen ja tuloshakuisen johtajan, jolla on pitkäaikaista kokemusta sekä myynnin että asiakassuhteiden kehittämisestä sekä näyttöä tuloksellisesta asiakkuusmarkkinoinnin johtamisesta, kertoo hallituksen puheenjohtaja Vesa Vesterinen.

– Sari Niemi on menestyksellisesti kehittänyt Sisäsuomen liiketoimintaa ja määrätietoisesti toteuttanut yhtiön uudistumista kohti täyden palvelun suoramarkkinointitaloa. Hallitus päätyi yksimielisesti esittämään Sari Niemeä uudeksi toimitusjohtajaksi. Hienoa, että paras ehdokas tähän vaativaan ja vastuulliseen tehtävään löytyi yhtiön sisältä, Vesterinen lisää.

Sisäsuomi Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista personoidun ja kohdennetun asiakkuusmarkkinoinnin printti- ja monikanavaratkaisuja tarjoavista suoramarkkinointitaloista. Yhtymän palveluksessa on 110 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Konserniin kuuluvat tuotantolaitokset Jyväskylässä sekä tytäryhtiö Koliprint Oy Joensuussa. Lisäksi konsernilla on myyntikonttorit Jyväskylässä ja Helsingissä. Sisäsuomen tytäryritys, DMworks, on Ruotsissa toimiva suoramarkkinoinnin kokonaisratkaisuja tarjoava konsultointi- ja tuotantoyhtiö.

Share: