Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Seri-Deco teki onnistuneen kasvuloikan

14.11.2017 15:36Uutiset » Toimiala
Seri-Decon Miia Mustonen esittelee autoteippausta yrityksen Demopäivillä 2017. Kuva: Reino Lantto.

Seri-Deco Oy juhlistaa tänä vuonna 40 toimintavuottaan. Yritys on noussut suurkuva-alan johtavaksi tukkuriksi orgaanisen kasvun ja onnistuneen ison yrityskaupan avulla. Viime vuonna yrityksen liikevaihto lähes kaksinkertaistui.

Seri-Deco osti kilpailevan tukkurin Widecon vuoden 2016 alusta. Kaupan jälkeen Seri-Deco -konsernin liikevaihdon ennakoitiin nousevan 13,5 miljoonaan euroon. Tähän on päästy, sillä koko konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 13,8 miljoonaa euroa. Yritys on myös säilyttänyt kannattavuutensa kasvuloikassa.

Yrityksen toiminta alkoi vuonna 1977 Aulis Jorosen ja Eero Lepän perustaessa silkkipaino- ja somistustarvikkeiden myyntiliikkeen Helsingin keskustaan. Nykyisin one-stop-shop -tukkuri palvelee 42 hengen voimin Tuusulasta ja Liettuan Vilnasta käsin visuaalista viestintää toteuttavia asiakkaita ja teollisia suurkuvatulostajia niin Suomen kuin Baltian alueilla.

Yritys tarjoaa ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon.

Reino Lantto

Share: