Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanomapaino irtisanoi 22 työntekijää

14.5.2014 07:53Uutiset » Toimiala

Sanomapainon Lappeenrannan, Sanomalan ja Forssan painolaitoksia koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen taustalla oli Sanomapainon tuotantomäärien merkittävä lasku, joka on Sanoman tiedotteen mukaan suoraa seurausta sanomalehtien laskeneista volyymeistä muuttuvassa mediaympäristössä.

Irtisanottavien määrä laski aiemmin arvioidusta, sillä neuvottelujen yhteydessä saatiin sovittua paikallisista kustannussäästöjä tuovista järjestelyistä sekä tehtyä eläkeratkaisuja. Kaikkiaan neuvottelujen jälkeen irtisanotaan 22 työsuhdetta. Neuvottelujen alkaessa irtisanottavien määräksi arvioitiin enintään 35.

– Olemme joutuneet tekemään Sanomapainon kilpailukyvyn turvaamiseksi vaikeita ratkaisuja. Valitettavasti joudumme irtisanomaan pitkään Sanomissa työskennelleitä henkilöitä. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin rakentavassa hengessä, ja irtisanomisille onnistuttiin löytämään myös muita vaihtoehtoja. Irtisanottujen tilanteen helpottamiseksi sovittiin myös työllistymistä edistävästä tukimallista, sanoo Sanomapainon liiketoimintajohtaja Ismo Vuoksio.

Share: